“Toivottavasti matkani voi inspiroida sinua ja kannustaa sinuakin kulkemaan kohti tavoitteitasi. Sijoittamisesta ei tarvitse tietää kaikkea, jotta se olisi todella kannattavaa. Mutta hieman parempaa tietoa tarvitset kuin se, että seuraat uutisia ja yrität niiden perusteella tehdä omat sijoituspäätöksesi. Tämän takia olen päätynyt itse auttamaan ja opastamaan muita sijoittamisen parissa.”
-Ville
Ville Kinanen kiinnostui sijoittamisesta 15 vuotta sitten, jolloin hän avasi ensimmäisen rahastonsa Alexandriassa. Tällöin Ville oli vielä palkkatöissä, joskin hän oli pioneerina polkaissut ensimmäisen verkkokauppansa pystyyn. Muutaman vuoden jälkeen hän ymmärsi, että rahasto ei ole kovin kannattava vaihtoehto silloin, kun haluaa vaurastua nopeammin, ja hän päätyikin lopettamaan tuon rahaston. Tästä alkoi myös syvällinen ja laaja opiskelu eri sijoitustuotteista.
Ville päätyi ostamaan asuntoja samalla kun muut omaisuuslajit, kuten osakkeet, kiinnostivat. Ajatus oli se, että suurin osa ihmisistä ei saa kovin hyviä tuottoja sijoittamisesta, mutta sitten taas oli olemassa niitä, jotka onnistuivat sijoittamisella paljon paremmin – "Mitä nämä ihmiset tekivät eri tavalla?" oli Villen kysymys tuolloin.
Pitkästä tarinasta hieman lyhyempi: opiskelu jatkui ja ennen kaikkea kokemuksen ja testaamisen kautta kertyi lisää tietoa ja ymmärrystä. Tässä välissä Ville irtisanoutui palkkatöistä, koska se ei vienyt kohti sellaista elämää, jota Ville todella halusi elää – hän halusi enemmän vapautta päättää omista lomistaan, suurempaa tulotasoa ja enemmän itsensä toteuttamista ja jonkin oman luomista. Tämän voisi kiteyttää sanoin: hän halusi olla "oman elämänsä herra".
Sijoittaminen jatkui asuntojen, osakkeiden ja arvometallien kautta. Lisää rahaa sijoituksiin Ville sai, kun hän myi ensimmäisen verkkokauppansa, joka oli muuten puhelintarvikkeisiin erikoistunut kauppa. Verkkokauppoja on vuosien varrella ollut useita, ja niitä myös myytiin menestyksekkäästi eteenpäin.
Tässä Ville huomasi sijoittamisen mutta myös riittävän kassavirran tärkeyden: omaa sijoittamista voi hyvin nopeuttaa sillä, että tekee bisnestä, jossa kassavirta on kunnossa. Näin ollen sijoitetut summat ovat hieman isompia, ja omat tavoitteet ovat yleensä saavutettavissa nopeammin. Oma yritys tuo yleensä myös erilaisia veroetuja sijoittamiseen.
Pikakelauksella tähän päivään: nyt Ville asuu aurinkoisella Kyproksen saarella vaimonsa ja koiransa kanssa, joskin he molemmat tykkäävät matkustella paljon. Se on ollut yksi suuri syy sille, miksi Ville ylipäätään sijoittaa. Vapaa elämä on toteutunut, vaikka vielä toki ollaan matkalla ja aina on uusia tavoitteita, joita kohti kulkea. Siihen nähden, mistä Ville aloitti, siitä on tultu pitkä matka, ja elämä näyttää hyvin erilaiselta tänä päivänä, hyvällä tavalla.
Cookie | Duration | Description |
---|---|---|
cookielawinfo-checbox-analytics | 11 months | This cookie is set by GDPR Cookie Consent plugin. The cookie is used to store the user consent for the cookies in the category "Analytics". |
cookielawinfo-checbox-functional | 11 months | The cookie is set by GDPR cookie consent to record the user consent for the cookies in the category "Functional". |
cookielawinfo-checbox-others | 11 months | This cookie is set by GDPR Cookie Consent plugin. The cookie is used to store the user consent for the cookies in the category "Other. |
cookielawinfo-checkbox-necessary | 11 months | This cookie is set by GDPR Cookie Consent plugin. The cookies is used to store the user consent for the cookies in the category "Necessary". |
cookielawinfo-checkbox-performance | 11 months | This cookie is set by GDPR Cookie Consent plugin. The cookie is used to store the user consent for the cookies in the category "Performance". |
viewed_cookie_policy | 11 months | The cookie is set by the GDPR Cookie Consent plugin and is used to store whether or not user has consented to the use of cookies. It does not store any personal data. |