Tiesitkö muuten sen, että meillä kaikilla on erilaisia uskomuksia, jotka vaikuttavat esimerkiksi siihen miten käyttäydymme tai minkälaisia valintoja teemme elämässä? Ja nämä uskomukset voivat olla tosi syvällä meissä ja suurin osa uskomuksista tulee lapsuudestamme.
Saatamme huomata erilaisten haasteiden edessä, että voi olla todella vaikea käsitellä asiaa ja päästä sen kanssa eteenpäin. Jotkut asiat ovat niin hankalia meille, että välttelemme niitä aina vain kun voimme tai kiellämme koko asian. Esimerkki uskomuksesta voisi olla: “Olen surkea tekemään ruokaa”. Uskoisin, että jokainen joka haluaa, oppii tekemään ruokaa. Eli voimme muuttaa meidän uskomuksiamme, jos vain haluamme.
Tässä kirjoituksessa keskityn rahauskomuksiin, joita minulla itselläni on ollut tai joiden kanssa vieläkin teen töitä. Jotkut uskomukset tarvitsevat vähän enemmän aikaa – varsinkin jos ne tulevat lapsuudesta ja ovat jo syvälle itseesi juurtuneet.
Uskomukset ovat voineet jo pitkään hallita elämäämme. Oma alitajuntamme toistaa niitä asioita, joita olemme oppineet, joten meidän tulisi ohjelmoida itsemme uudelleen. Toista itsellesi ääneen asioita, joita haluat saavuttaa elämässä. Rahamantrat ovat erittäin hyvä tapa ohjata mieli keskittymään oikeisiin asioihin. Toistan itselleni erilaisia rahamantroja päivittäin ja uskokaa tai älkää - se toimii!
Jotkut pitävät rahaa tabuna - siitä ei saa puhua. Vaikka avoimuus raha-asioissa saattaisi tehdä meille ihmisille hyvää. Tästä pääset lukemaan, minkälainen maailma saattaisi olla, jos rahasta puhuttaisiin avoimemmin!
“Eihän mulla voi olla miljoonaa euroa, mun pitäisi olla lottovoittaja ollakseni miljonääri”
Miljoona euroa rahaa tuntui minusta ennen jopa pelottavalta ajatukselta. Mutta ennen kaikkea ajattelin, ettei minulla voisi olla mitään mahdollisuutta saavuttaa niin isoja summia rahaa. Minun tulisi olla lottovoittaja ja muutenkin ajatus tuntui vieraalta.
Kun lähdin opiskelemaan ja tutustumaan rahaan sekä sijoittamiseen – omat ajatukset muuttuivat askel askeleelta. Lähdin ensin noudattamaan budjettimallia ja maksoin huonot lainat pois.
Nyt minulla on tavoitteet ja suunnitelma, jotka olen kirjoittanut itselleni ylös. Vielä on matkaa miljoonaan, mutta sitä kohti mennään koko ajan. Ja jos mieleni välillä yrittää sanoa jotain muuta, niin olen jo oppinut varautumaan tähän. Työstän jatkuvasti omaa alitajuntaa ja muistutan uudesta minästäni. Uudesta vauraasta mielestäni.
“En voi hallita raha-asioitani ja vaurastua”
Ennen raha ei merkinnyt minulle mitään tai tarkemmin sanottuna, en osannut arvostaa sitä. Kun löysin budjettimallin ja lähdin noudattamaan sitä – aloin hallita raha asioitani. Oli ihan mieletön tunne, kun sai maksettua kaikki huonot lainat pois ja rahaa jäi säästöön. Opiskelin lisää ja ymmärsin, että minun tuli laittaa raha töihin. Tein itselleni sijoitussuunnitelman ja lähdin sijoittamaan mm. asuntoihin ja kultaan.
Ajattelin, että miksi en ollut jo aikaisemmin ymmärtänyt näitä asioita. Minulle on tämän myötä avautunut aivan uusi maailma. Nämä asiat on yksinkertaisia ja kun teet jotain säännöllisesti sekä sinnikkäästi – pääset tavoitteeseesi varmasti. Muista, ettet anna ensimmäisen vastoinkäymisen kaataa unelmiasi. Esteitä ja alamäkiä tulee varmasti – käännä vastoinkäymiset vahvuudeksi. Käännä negatiivinen ajattelu positiiviseksi. Älä annan mielen ohjata sinua, vaan kerro alitajunnallesi, mitä sinä haluat elämältäsi.
“Miten minä osaisin muka sijoittaa”
Minusta sijoittaminen, osakkeet, pörssi ja kaikki tähän liittyvä olivat ennen hyvin kaukana omasta mukavuusympyrästäni. Löysin kuitenkin ihmisen, joka sai minut kiinnostumaan asiasta enemmän. Hän osasi kertoa asiat niin selkokielellä, että ennen vieraat asiat olivatkin tosi mielenkiintoisia. Ymmärsin, että nämäkin asiat olivat kaikkia meitä varten.
Jokainen joka haluaa vaurastua – onnistuu siinä. Mikään ei tule ilmaiseksi – asioiden eteen täytyy tehdä töitä. Kun olin opiskellut näitä asioita enemmän - ne eivät enää tuntuneet pelottavilta tai vierailta. Ymmärsin, että minulla on rajattomat mahdollisuudet vaurastua.
Kaikki asiat ovat meidän pään sisällä - oma alitajunta tarvitsee säännöllistä toistuvaa opiskelua. Se tarvitsee käskyjä, joita se noudattaa. Lähdin lukemaan kirjoja alitajunnasta ja minulle avautui taas aivan uusi maailma. Alitajunta ohjaa meitä kaikessa. Tähän kannattaa tutustua ihan jokaisen paremmin.
“Enhän minä voi olla rikas. - Miksi et?”
Miksi en voisi olla rikas? Onko siinä jotain väärää, että on rahaa? Taas kerran oma mieleni toisti mantraa, jota minulle oli aina lapsuudesta asti toisteltu. Omien vanhempien kasvatus vaikuttaa meihin ja jos omassa perheessä raha on saanut negatiivisesta huomiota – tämä huomio näkyy myös tulevissa polvissa.
Negatiivisuuden kehästä voi olla joskus vaikea irtautua. Mutta kun ymmärtää tämän ja opettelee uuden suhteen rahaan – asiat alkavat tapahtumaan. Vain sinä itse voit muuttaa elämääsi. Itse tein tämän päätöksen vuosi sitten ja en ole katunut sitä.
Olen löytänyt itsestäni aivan uuden energian ja rohkeuden mennä eteenpäin.
Minulla on nyt selkeämmät tavoitteet elämässä. Tiedän, että voin olla rikas ja siinä ei ole mitään väärää. Vaikka vieläkin teen töitä tämän asian suhteen, olen jo paljon vahvempi henkisesti.
“Olenko ahne, jos minulla on paljon rahaa?”
Onko siinä jotain pahaa, että jollain on enemmän rahaa kuin toisella? Eihän se voi olla toiselta pois, jos sinulla on paljon rahaa. Eikö rahaa riitä tässä maailmassa kaikille?
Sitä paitsi rahalla voi tehdä paljon hyviä asioita. Kun sinulla on paljon rahaa – voit laittaa sitä esimerkiksi hyväntekeväisyyteen. Hyvä esimerkki tässä on mielestäni teknologia moguli Bill Gates - miten paljon hyvää hän on saanut rahalla aikaan!
“En ole rahan arvoinen”
Kuka tahansa on rahan arvoinen. Mutta ennen kaikkea jokaisen tulee arvostaa ja rakastaa itseään. Miten voisit rakastaa toista ihmistä, jos et rakasta itseäsi tai arvosta itseäsi? Jos meillä on paha olo itsemme kanssa – vaikuttaa tämä kaikessa meidän elämään. Voi olla mahdoton päästä eteenpäin elämässä ja tehdä tärkeitä päätöksiä, jotka kasvattavat meitä ihmisinä. Henkinen pääoma on kaikista tärkein tavoite.
Toinen tärkeä asia on olla rehellinen itselleen. Ole oma itsesi ja sano asiat suoraan. Älä etsimällä etsi toisista ihmisistä virheitä. Jos näet virheitä toisissa ihmisissä ja ne häiritsevät sinua – todennäköisesti ne virheet ovat omia virheitäsi. Kannattaa aina välillä katsoa sisäänpäin ja tutkia omia tuntemuksia. Mistä ne tuntemukset tulevat?
Me ihmiset koemme muutoksen yleensä ensin huonona asiana - olemme antaneet mielemme olla ns. autopilotilla ja kun siihen tulee yhtäkkiä muutoksia, tuntuu muutos turvattomalta ja vaikealta. Tästä pääset lukemaan lisää siitä, miksi muutos on meille niin vaikeaa.
“Raha ei ole minua varten”
Jos oma elämä on tasapainossa – niin eikö raha ole tärkeä osa kokonaisuutta? Kyllä raha mielestäni kuuluu meille kaikille. Tarvitsemme rahaa elämiseen. Mitä muuta voimme haluta rahalla? Itse haluan ostaa rahalla aikaa ja vapautta.
Raha on paljon enemmän kuin valuuttaa tai muuta omaisuutta. Jos haluat olla vauras – tarvitsee myös oma mielesi olla vauras. Kaikki mitä ajattelet, vetää sinua puoleensa. Jos ajattelet rahaa – sinulla on suurempi todennäköisyys saada lisää rahaa. Jos ajattelet olevasi köyhä – todennäköisesti olet ja pysyt köyhänä. Rahaa voi tehdä luovuudella, siihen ei tarvita rahaa.
“En ollut kovin hyvä koulussa, joten miten voisin vaurastua?”
Vaurastuminen on meidän jokaisen pään sisällä. Kaikki mitä ajattelemme, vaikuttaa siihen mitä meistä tulee. Jos uskon, että olen huono ja en osaa, niin alitajunta alkaa käyttäytyä tämän mukaan. Kun saat oman mielen uskomaan, että osaat vaurastua – ohjaat itseäsi oikeaan suuntaan.
Monet miljonäärit ovat lähteneet nollasta ja heillä ei ole mitään koulutusta taustalla. Heillä on ollut visio siitä, mitä he haluavat elämältä. Se, miten he sinne pääsevät – ei ole ollut niinkään etukäteen mietitty.
Yksi yhteinen tekijä menestyjillä on se, että he eivät ole antaneet periksi. Vaikka esteitä ja pettymyksiä on ollut matkan varrella. Jos uskot itseesi riittävästi ja haluat vaurastua – niin luota prosessiin ja anna asioiden tapahtua. Tämä ei tarkoita sitä, etteikö pitäisi tehdä töitä vaurastumisen eteen. Mutta tärkeintä on muistaa olla avoin erilaisille mahdollisuuksille elämässä.
“Raha ei kasva puussa”
Vanhat sanonnat jäävät todella mieleen ja niillä on suuri merkitys myös omaan mieleen. Tämänkin sanonnan olen kuullut elämäni aikana monta kertaa.
Toiset ihmiset ovat säästäjiä ja laittavat kaikki mahdolliset eurot säästöön. Mutta jos rahat seisovat vain pankkitililläsi, niin inflaatio syö pääomaasi koko ajan. Toinen ääripää on tuhlaaja, joka käyttää jokaisen euron heti, kun saa rahaa itselleen. Mitään rahaa ei jää säästöön tai tilillä ei ole edes puskuria eli rahaa yllättävien menojen varalle. Tämäkään tapa ei ole hyvä.
Jokaisella voi olla rahaa. Tämän olen oppinut siitä, että tekemällä oikeita asioita, voit saada rahaa. Ja alkuun voit joutua tekemään enemmän töitä, mutta myöhemmin pääset varmasti helpommalla.
Itse olen miettinyt, että tulen varmasti aina tekemään jotain työtä – vaikka rahaa olisikin riittävästi omaan vapauteen. Mielestäni rahalla voi tehdä paljon hyviä asioita ja auttaa muita. Kunhan muistaa sen, että osaa arvostaa kaikkea rahaa sekä tietää mihin omat rahansa esimerkiksi sijoittaa.
“Pitää olla palkkatyössä, että elämäsi on turvattu.”
Tämä mantra toistui kotona koko lapsuuteni ajan. Käy koulut loppuun ja etsi itsellesi hyvä työpaikka – näin elämäsi on turvattu.
Onneksi ajan kanssa sain tämän asian omassa päässäni muutettua. Olin kaikesta huolimatta pitkään haaveillut yrittäjäksi ryhtymistä. Tein pitkään töitä isossa yrityksessä, jossa vaihdoin aina vaativampiin tehtäviin. En kuitenkaan kokenut, että tämä on se mun juttu tai että voisin jatkaa näin eläkepäiviin saakka – vaikka palkka oli hyvä ja työkaveritkin ihan parhaita.
Kun jäin kotiin lapsien kanssa, niin huomasin miten helppoa oli unohtaa entinen työ ja “oravanpyörä”. Ajan kanssa kypsytin itseäni ajatukseen, ettei minun tarvinnut palata vanhaan työhöni. Muitakin vaihtoehtoja täytyy olla. Olinhan pienestä pitäen oppinut sen, että töitä pitää tehdä rahan eteen. Mietin, että nyt tai ei koskaan olisi minun tilaisuuteni. Paluu oranvanpyörään ei enää kutsunut. Uskottelin, itselleni pystyväni siihen, siinä missä joku toinenkin. Ja kun riskit oli olemattomat aloittaa yrittäjänä, niin mikä voisi olla esteenä
En kuunnellut enää muita ihmisiä, vaan itseäni. Uskoin itseeni ja luulen, että omalla kohdallani asiaa nopeutti myös hyvä riskinsietokykyni. En jäänyt liikaa “jossittelemaan”.
Nyt minulla on mahdollisuus saada enemmän rahaa. Tämä on täysin kiinni siitä, miten paljon teen töitä. Mietin jatkuvasti uusia tapoja tehdä lisää rahaa. En halua, että minulla on vain yksi tulonlähde, josta olen riippuvainen. Parempi olla useita tulonlähteitä – silloin tietää, että aina jostain saa tuloja, jos joku tulonlähde syystä tai toisesta tyrehtyy.
Muista – myös vastuu on vaurautta!