3 syytä, miksi naisomisteiset yritykset eivät onnistu kasvamaan

Miten rakentaa luottamusta, tukea ja pääomaa onnistuakseen?

Tiedät varmasti muutamia naisia, jotka omistavat oman yrityksensä? Kaiken kaikkiaan vuonna 2018 heitä oli 12,3 miljoonaa Yhdysvalloissa. Tosiasiassa naiset omistavat neljä kymmenestä yrityksestä Yhdysvalloissa - woohoo!

Mutta kuinka moni näistä naisista on kasvattanut yrityksensä monien miljoonien dollareiden bisnekseksi? Ehkä yksi? Luultavimmin ei yksikään, mikä ei ole yllätys nojaten tietoon, että 88% naisomisteisista yrityksistä tuottaa alle 100 000 dollaria tuloja.

Todellisuudessa naisyrittäjät kohtaavat epäoikeudenmukaisen määrän esteitä, jotka perustuvat puhtaasti sukupuoleen - ja nämä esteet hankaloittavat naisomisteisia yrityksiä onnistumisessa - puhumattakaan menestymisestä.

Jotkut sanoisivat, että peli on pelattu meitä vastaan jo syntymästä, mutta minä olen eri mieltä, koska on paljon sellaisia asioita, jotka me naiset teemme vaikeammaksi itsellemme kasvattaessamme yrityksiämme. Tarkastellaan näitä syitä, miksi naisten on mahdollisesti vaikeampaa nousta menestyksen portaita kuin miesten - ja miten voimme muuttaa asian:

1. Rajattu pääsy rahoituksiin

Me kaikki tiedämme rahan pyörittävän maailmaa, mutta silti yhä useampi nainen käynnistää yrittäjyytensä yksin verrattuna miehiin. Tutkimukset osoittavat, että vain 25% naisista hakevat rahoitusta liiketoiminnalleen, kun taas miehistä sama prosentti on 34%.

Muistatko kaiken, mitä opetin sijoittamisesta muiden rahalla (OPM = other peoples money)? Tottakai se tuntuu helpommalta kajota omiin säästöihin, jotta saat pääoman yrityksellesi - mutta miksi sinun pitäisi rahoittaa se itse?

Ja kun naiset pyytävät rahoitusta, he usein aliarvioivat tarvitsemansa määrän, mahdollisesti sen takia, että he pelkäävät kysyä suurempaa summaa ja tulevansa torjutuksi.

Valitettavasti Funderan tutkimuksen mukaan naiset saavat vähemmän, pienempiä lainoja korkeammilla koroilla. Puhumattakaan hyväksymisestä - naisomisteiset yritykset, jotka etsivät rahoitusta saavat harvemmin hyväksytyn päätöksen kuin miesomisteiset. Olitpa sitten etsinyt rahoitusta ja tullut hylätyksi tai vasta harkitset ensi kertaa, suosittelen etsimään naiskeskitteisiä sijoittajaryhmiä, jotka ovat kiinnostuneita tukemaan muita naisia.

Jos valitset perinteisen tien, varmista ettet ole tarpeettoman konservatiivinen tarpeidesi kanssa. Ja älä epäröi neuvotella tarvittavasta pääomasta mitä tarvitset.

2. Luottamuksen puute

Sinusta ehkä tuntuu, että olet epämukavuusalueellasi mitä tulee yrittäjyyteen, koska et mennyt korkeakouluun, sinulla on ollut kova homma pitää työstäsi kiinni tai et ole hyvä matematiikassa.

No arvaa mitä?

Suurimmalla osalla yrittäjistä ei ole neljän vuoden tutkintoa sukupuolesta riippumatta - mutta et varmasti näe tutkinnon puutteen estävän! Jos olet vaihtanut työpaikkaa usein niin kuulostaa, ettet ole kovin hyvä työntekijä (en ole minäkään) ja yrittäjyys olisi täydellinen polku kulkea menestykseen.

Ja sitten on paljon puhetta matematiikasta (tai myynnistä, markkinoinnista tai muista tehtävistä, joita yrityksen pyörittämiseen vaaditaan ja mistä sinulla ei ole kokemusta): useimmat ihmiset eivät ole kaikentietäviä. Joko sinä keksit miten hoitaa ne tehtävät tai sitten ulkoistat ne asiantuntijalle.

Yksikään näistä esteistä ei saisi saada sinua tuntemaan, ettet ansaitsisi menestyvää liiketoimintaa. Ehkä tarvitset valmentajan nähdäksesi potentiaalisi.

Ehkä sinun täytyy soittaa parhaalle ystävällesi ja saada tsemppipuhe. Tai sitten istut alas muutamaksi tunniksi ja kirjoitat ylös kaikki elämäsi onnistumiset ja mahtavat siunaukset, joista olet saanut nauttia. Kaikki tämä auttaa sinua saamaan luottamusta. Ja sitä luottamusta tarvitset kasvattaaksesi pääomaa, tehdäksesi ensimmäisen myynnin, voittaaksesi ensimmäisen epäonnistumisen (ja jokaisen seuraavan - muista, on OK epäonnistua), palkataksesi oikeat ihmiset, potkiaksesi väärät ihmiset pois, tehdäksesi vaikeatkin päätökset, päättääksesi mistä neuvoista ottaa vaari ja mistä ei ja ennen kaikkea miten viedä yrityksesi seuraavalle tasolle.

Hyvä itseluottamus ei tarkoita sitä, että tiedät kaikesta kaiken - mutta sinun pitää luottaa itseesi, että tiedät mistä löydät oikeat vastaukset. Kun kävelet huoneeseen hehkuen luottamusta, jokainen katsoo sinua eri tavalla. Ansaitset kunnioitusta, voitat neuvotteluita ja klousaat kaupat. Tiedätkö sanonnan: "feikkaa kunnes onnistut?" Jos esität olevasi itseluottamusta täynnä, vakuutat jopa itsesi - ja rehellisesti sanottuna, se on jo puoli voittoa.

3. Piilossa oleva tukiverkosto

Jos olet koskaan työskennellyt yrityksessä, jossa miespuolinen pomosi ja kollegasi tapasivat töiden jälkeen pelaten golfia tai sinua ei oltu kutsuttu tai kieltäydyit, koska et pelaa golfia - olet varmasti tajunnut jääväsi paitsi myös muusta kuin hauskanpidosta, olet jäänyt paitsi arvokkaasta verkostoitumisesta tiimisi kanssa.

Ehkä haluaisit naispuolisen mentorointia edistääksesi ammatillista kasvuasi, mutta yrityksessäsi ei työskentele naisia yrityksen johdossa. Miten sinun pitäisi rakentaa verkosto maailmassa, jossa arvostetaan vähemmän sitä mitä tiedät ja enemmän sitä kenet tunnet, kun sinulla ei ole paikkaa pöydässä tai roolimallia kehen turvautua?

"Vanhojen poikien klubi" ei varmaan koskaan kuole, mutta onneksi on olemassa naispuolisia vastaavia ryhmiä, jotka voivat antaa sinulle tarvitsemasi tuen. Etsi naiskeskitteisiä verkostoitumistapahtumia, nettiryhmiä, jotka on tarkoitettu naisyrittäjille tai naisomisteisille yrityksille tai kysy lähipiiriäsi esittelemään sinut vahvoille, menestyneille naisille. Kun löydät yhteyden, älä epäröi kysellä kysymyksiä. Naiset usein tahtovat auttaa toisiaan, joten tee selväksi mitä tarviset ja keskity löytämään itsellesi paras henkilö antamaan neuvoja ja lainaamaan auttavaa kättä. Jonain päivänä sinulla on mahdollisuus tehdä vastapalvelus.

Näetkö miten nämä kolme ominaisuutta edistävät naisomisteisten yritysten kasvua?

Kun sinulla on itseluottamusta, sinulla on ajattelutapa, joka auttaa sinua näkemään mahdollisuuksien maailman ja kyky osallistua näihin mahdollisuuksiin. Itseluottamus myös auttaa sinua pyytämään mitä tarvitset - kuten pääomaa tai neuvoa & toveruutta muilta menestyneiltä naisilta. Ja kun sinulla on tarpeeksi naisia tukemassa sinua sekä riittävästi pääomaa nostaaksesi yrityksesi menestykseen - suorastaan tulvit itseluottamusta.

Tänään, kun mietit unelmaasi perustaa yritys, lue tämä lista ja kysy itseltäsi, "Missä minun pitää kasvaa enemmän?"

Alkuperäinen artikkeli: https://www.richdad.com/resources/rich-dad-financial-education-blog/july-2015/three-reasons-women-owned-businesses-fail-to-grow?fbclid=IwAR18ZELpq-DfbXL2tPORbF0iwM0VrIDzW8RdVN3D_AWgSBUA3hk44ezONDI

Suosittuja blogikirjoituksia

Kiitos.

Olet nyt mukana menossa ja saat sähköpostilla tietoa kaikesta vaurastumiseen liittyvästä.

Terveisin,
-Sanna & Ville

Ville ja Sanna Kinanen

Haluatko oman taloutesi parempaan kuosiin?

Tule mukaan Rahatreeniin laittamaan oma talous aiempaa parempaan kuntoon. Rahatreenin on käynyt jo yli 5000 suomalaista.

Nyt vain 27 €

Sanna ja Ville Kinanen Venetian hotellilla Las Vegasissa

Tavoitteena

Taloudellinen riippumattomuus?

Opi miten se on mahdollista saavuttaa huomattavasti lyhyemmässä. ajassa. 👇