Ajanhallinnan ABC

Tuntuuko, että välillä tekemistä on niin paljon, ettet kerkeä millään tekemään kaikkea, mitä pitäisi? Asiat, jotka vievät aikasi, voivat olla monenlaisia ja jokaisella on varmasti joskus näitä hetkiä. Itse ainakin koen tämän tuntemuksen hyvin tutuksi. Tekemistä riittäisi aamusta iltaan, kello käy ja päivän päätteeksi tuntuu kuin mitään ei olisi kerennyt saada aikaiseksi. Hiljalleen alkaa epätoivo iskeä, että näinkö tästä tulee valmista koskaan? Olen ajanut itseni tilanteeseen, missä aika ei tunnu riittävän ja voimavarat alkavat loppua. Stressi on ottanut vallan yöunista, enkä saa nukutuksi. Mikä tähän kaikkeen lääkkeeksi? Olen päättänyt aloittaa suunnittelemaan päiviäni ja tekemisiäni niin, että minulla on jonkinlainen aikataulu mitä noudattaa.

Mikä on oikeasti tärkeää?

Aluksi on hyvä mietiskellä, mikä on itselle tärkeää elämässä. Kun olet kirjannut nämä tärkeät asiat ylös, mieti miten käytät aikaasi. Käytätkö aikaasi sinulle tärkeisiin asioihin vai meneekö se johonkin muuhun? Esimerkiksi työntekoon menee yleisesti paljon aikaa, vaikka se ei olisikaan tärkeyslistallasi numero ykkönen. Onkin hyvä miettiä, voisiko asiaa muuttaa pitkällä tähtäimellä? Saisitko palkastasi osan jostain muualta niin, että voisit tehdä vähemmän töitä ja aikasi säästyisi sinulle tärkeisiin asioihin?

Keskity siihen, mitä sinä haluat - niin saat sen. Älä anna muiden lannistaa! Lue Jasminin ajatuksia näihin lauseisiin liittyen täältä.

Tavoitteet ja niiden merkitys

Kun alat suunnitella ajankäyttöäsi, ovat tavoitteet suuressa roolissa. Pidä päämäärä kirkkaana mielessäsi ja ala miettimään, mitä voisit tehdä kuukaudessa tavoitteesi toteutumiseksi. Kun olet saanut kuukausitason tavoitteen tehtyä, mieti, mitä voit tehdä yhden viikon aikana, että kuukausitavoite toteutuisi. Viikkotavoitteen jälkeen mietit, mitä voit tehdä päivässä, että viikon tavoite toteutuisi. Kirjaa tavoitteet kalenteriisi ja jaa päiville tekemiset niin, että viikon ja kuukauden tavoitteet toteutuvat.

Työkalut ajanhallintaan

Niin yksinkertaista kuin se onkin, tämä vaatii kuitenkin itsekuria. Mikäli alat lipsumaan päivän tavoitteistasi, niin tuskin tulet saavuttamaan viikon tai kuukauden tavoitettasi aikataulussa. Lipsumisesta tulee myös äkkiä tapa ja asioita jää hoitamatta monena päivänä, joten helpoimmalla pääset, kun teet niin kuin olet suunnitellut.

Tavoitteen täytyy olla riittävän konkreettinen ja kannustava, jotta oikeasti haluat saavuttaa sen. Lue täältä lisää neuvoja hyvän tavoitteen luomiseen.

Onnistumiset vievät sinua eteenpäin

Voi olla, että sinulla on monia projekteja käynnissä samaan aikaan ja hommat vain seisovat. On vaikeaa alkaa viemään mitään eteenpäin, kun hoidettavia asioita on niin monta. Tilanteessa kannattaa miettiä, mikä olisi tärkein asia saada ensiksi kuntoon. Valitse itsellesi monesta tavoitteesta yksi, mitä lähdet toteuttamaan. Kun keskityt vain yhteen asiaan, saat annettua itsestäsi siihen enemmän ja asia valmistuu nopeammin - verrattuna tilanteeseen, jossa tekisit montaa asiaa samanaikaisesti.

Onnistumisen tunne yhden projektin päätteeksi antaa taas intoa keskittyä seuraavaan asiaan ja siihen, että saat uuden onnistumisen.

Ajan puute - miten saada lisää aikaa?

Voi myös olla, että aikaa ei ole riittävästi edistää asioita tehokkaasti. Mieti onko päivässäsi jotain sellaista, mistä voisit hieman nipistää pois? Esimerkkinä: puhelimen käyttöön varmasti kuluu monella melko paljon aikaa päivästä, vaikkei se edes auta tavoitteesi saavuttamista mitenkään. Voisitko siis jollain tavalla saada puhelimen selailuun hukkuvasta ajasta jotain talteen? Itse olen esimerkiksi lisännyt Instagramiin muistutuksen, kun olen viettänyt siellä aikaa X-määrän. Tämä herättää huomion ja taas muistan tavoitteeni, johon aikaa tulisi ennemmin käyttää. Toki aikaa vieviä pahoja tapoja voi olla muitakin. Mieti mikä on omasi ja mistä voisit saada lisää aikaa tärkeämpiin asioihin.

Lepo ja latautuminen

Muista myös tavoitteiden saavuttamisen keskellä levätä ja rentoutua. Tämä on tärkeää siksi, että sinulla riittäisi enemmän intoa ja puhtia edistää unelmiasi. On hyvä välillä pysähtyä nauttimaan siitä, mitä on jo saavuttanut - kuin koko ajan vain tavoitella uusia asioita.

Suosittuja blogikirjoituksia

Kiitos.

Olet nyt mukana menossa ja saat sähköpostilla tietoa kaikesta vaurastumiseen liittyvästä.

Terveisin,
-Sanna & Ville

Ville ja Sanna Kinanen

Haluatko oman taloutesi parempaan kuosiin?

Tule mukaan Rahatreeniin laittamaan oma talous aiempaa parempaan kuntoon. Rahatreenin on käynyt jo yli 5000 suomalaista.

Nyt vain 27 €

Sanna ja Ville Kinanen Venetian hotellilla Las Vegasissa

Tavoitteena

Taloudellinen riippumattomuus?

Opi miten se on mahdollista saavuttaa huomattavasti lyhyemmässä. ajassa. 👇