Aloitin budjetoinnin ja elämäni muuttui totaalisesti

Miten minä käytännössä toimin, kun teen budjettia? Ensimmäisen kerran, kun aloin suunnittelemaan budjetin tekoa joulukuussa 2018, keräsin kaikki mahdolliset kuitit talteen ja aloin miettimään kuinka tarkasti halusin seurata perheemme menoja. Tammikuussa 2019 koittikin sitten h-hetki. Päätin tehdä Exceliin taulukon. Saman asian olisi toki ajanut ruutupaperi, mutta koska Excel on minulle tuttu ja turvallinen sekä laskee puolestani kaiken, päätös oli helppo.

Päätin, että seuraan kuluja seuraavasti: vuokra, vesi, sähkö, puhelin, vakuutukset, ruoka, apteekki, kissanruoat & muut kissan kulut, bussi, lainanlyhennykset, suoratoistopalvelut, vaatteet, kengät, kempparit, kampaaja/parturikulut sekä muut kulut. Sitten lajittelin kuitit omiin pinoihinsa ja kirjasin summat taulukkoon. Tein saman helmikuussa. Helmikuun lopussa päätin, että teen maaliskuulle suunnitellusti budjetin, kun tiesin, kuinka paljon rahaa mihinkin suurin piirtein meni. Maaliskuun lopussa oli todella palkitsevaa huomata, että pääsin yllättävän hyvin budjetin mukaisiin summiin.

Millainen on hyvä budjetti?

Huhtikuussa 2019 törmäsin Bisnesnaisen Kuukauden Rahatreeniin ja vaikka en sitä ollut budjetoinutkaan, niin päätin säästää jostain muusta ja ostaa valmennuksen. Se maksoi vain 9€ ja sain sen juuri ja juuri ostettua. Kauppa tarjosi minulle erittäin edullisesti myös Miljonääri Mindset -valmennusta, mutta rahat eivät riittäneet enää edes siihen. Tuo valmennus muutti elämäni! Huomasin, että taulukostani puuttuivat tärkeimmät kohdat eli puskuri, taloudellinen vapaus, opiskelu, huvi ja hauskanpito (vaikka tähän kaikki pakollisten menojen jälkeen jäljelle jäävät rahat menivätkin), pitkäaikaiset säästöt ostoja varten ja hyväntekeväisyys. Aikaisempi budjetti auttoi rahat riittämään kuukausittain, josta olin todella huojentunut, mutta lisättyäni nämä uudet kategoriat, elämäni lähti muuttumaan. Jo huhtikuun puolessa välissä sain ostettua uuden valmennuksen nimeltään Rikas ja Vapaa, josta sain valtavan paljon uutta oppia!

Jo puoli vuotta myöhemmin tulokset alkoivat todella näkyä

Syksyllä muutimme halvempaan asuntoon ja rahankäyttö muuttui. Tein itselleni useamman tilin eli oman tilin puskurille, taloudelliselle vapaudelle, opiskelulle ja pitkäaikaisille säästöille. Käyttötilini jäi pakollisten menojen tiliksi. Huvituksiin menevät rahat nostin käteisenä - samoin hyväntekeväisyysrahat. Aloin maksamaan ensin itselleni eli saadessani rahaa, tein heti siirrot noille uusille tileille ja nostin käteisenä edellä mainitsemieni lisäksi myös ruokarahat. Huvi- ja hauskanpitorahojen käyttökin muuttui - aloin käyttämään ne erityisen spesiaaleihin asioihin, jotka auttoivat itseäni tuntemaan oloni rahattoman sijaan vauraammaksi. Oli ihana tunne käydä syömässä tyttäreni kanssa! Luksusta, jota emme olleet voineet aikaisemmin tehdä!

Voitteko kuvitella sen tunteen, kun kuukaudet menivät eteenpäin ja tileille alkoi kertymään rahaa! Kuukausi toisensa perään enemmän ja enemmän! Minä en aluksi voinut, mutta muutaman kuukauden sisällä alkoi tulla todella upea ja palkitseva fiilis, kun tilien saldot kasvoivat! En meinannut millään nukahtaa niinä iltoina, jolloin tiesin rahaa seuraavan kerran tulevan! Odotin malttamattomana, että pääsen tekemään rahansiirrot! Nämä siirrothan voi toki automatisoida, mutta minua ne innostavat ja haluan ehdottomasti tehdä sen toistaiseksi itse.

Kun budjetointi on hallussa ja säästänytkin olet kaikesta, mihin kykenet - jää vielä yksi mahdollisuus muuttaa rahatilannetta: lisätulot! Tästä pääset lukemaan aiemmin kirjoittamani vinkit, miten saat helpostikin lisättyä tulojasi!

Koska Excelit ovat minun juttuni, olen kehittänyt taulukoitani huomattavasti, mutta perusta on tuo sama, eli tee kuukausittain budjetti (luit oikein: kuukausittain), koska toisina kuukausina on enemmän menoja, kuin toisina. On joulua ja juhannusta, synttäreitä ja kerran vuodessa maksettavia maksuja. Ne kaikki tulee huomioida budjetissa. Nykyään minulla on budjetti koko vuodelle ja tarkastan aina kuun vaihtuessa, että olenhan huomioinut kaikki tulevan kuukauden menot. Tuloja olen lisännyt myymällä kirppistavaraa ja suurimman osan muumimukikokoelmastani. Rahat ovat menneet budjetin mukaisille ”uuden elämäni” tileille.

Paljonko voi tienata verovapaasti?

Huomasin, että opiskelu on todellakin minun juttuni ja mitä enemmän opin, sitä enemmän halusin oppia. Tämän vuoden alussa 2020 aloitin vuoden kestävän valmennuksen, josta olen saanut erinomaista tietoa sijoittamiseen ja oman mielen kehittämiseen. Löysin myös Vauras Elämä – yhteisön ja sitä kautta ensimmäisen sijoitusasuntoni kaikkien näiden vuosien jälkeen! Jos joku olisi sanonut minulle aikaisemmin, että tämä kaikki olisi mahdollista budjetoimalla ja vielä näin lyhyessä ajassa - olisin nauranut! Minun oli tehtävä ja koettava se itse. Nyt, jos mietit kannattaako nähdä vaivaa ja tehdä budjetti - voin vakuuttaa, että kannattaa ja tulet yllättymään! Opiskele talousasioita oman mielenkiintosi puitteissa! Et varmasti tule katumaan!

Minun rahatarinani pääset lukemaan tästä.

Soile Finskas
Artikkelin on kirjoittanut Soile Finskas.

Suosittuja blogikirjoituksia

Kiitos.

Olet nyt mukana menossa ja saat sähköpostilla tietoa kaikesta vaurastumiseen liittyvästä.

Terveisin,
-Sanna & Ville

Ville ja Sanna Kinanen

Haluatko oman taloutesi parempaan kuosiin?

Tule mukaan Rahatreeniin laittamaan oma talous aiempaa parempaan kuntoon. Rahatreenin on käynyt jo yli 5000 suomalaista.

Nyt vain 27 €

Sanna ja Ville Kinanen Venetian hotellilla Las Vegasissa

Tavoitteena

Taloudellinen riippumattomuus?

Opi miten se on mahdollista saavuttaa huomattavasti lyhyemmässä. ajassa. 👇