Ai siis mikä FIRE? Kyseessä on Yhdysvalloista lähtöisin oleva elämäntyyli, jossa tavoitellaan taloudellista riippumattomuutta ja aikaisin eläkkeelle jäämistä. Tästä tulee myös lyhenne FIRE: Financial Independence, Retire Early.
FIREn idea lyhykäisyydessään on yksinkertainen: kuluta vähemmän kuin tienaat ja sijoita ylimääräinen osuus esim. matalakuluisiin indeksirahastoihin tai sijoitusasuntoihin sekä muihin passiivisen tulon lähteisiin. Firettäjät pyrkivätkin elämään mahdollisimman pienin elinkustannuksin ja säästämään suurimman osan nettotuloistaan, jopa 50-70%. Kyllä, luit oikein. Kuulostaako paljolta? Kieltämättä niin minustakin. Tavoitteena on järjestää taloutensa niin, ettei töissä olisi enää pakko käydä. Kukaan ei kiellä käymästä, jos niin haluaa, mutta mitään taloudellista pakkoa siihen ei enää olisi.
Mistä sinä unelmoit? Artikkelimme unelmista ja niiden tärkeydestä löydät täältä.
Taloudellisessa riippumattomuudessa pääasiana onkin se, ettei halua hypätä silloin kuin joku muu käskee. Koulutuskaan ei enää ole mikään tae hyvästä työpaikasta ja koko työelämä näyttää loputtomalta oravanpyörältä. Verotuskin vie tienesteistä ison osan ja koko ajan annetaan ymmärtää, ettei yhteiskunta tule maksamaan tuleville sukupolville kunnon eläkettä. Ei ihme, että varsinkin nuoret ovat alkaneet kiinnostua vaihtoehtoisesta elämästä.
Firettämisen vaikutus kansantalouteen
Mitä jos firettäminen yleistyy ja yhä useampi henkilö alkaa karsimaan kulutustaan? Kansantalouden kannalta kulutuksen ja palveluiden käytön merkittävä vähentäminen aiheuttaisi valtiolle ison tulonmenetyksen arvonlisäveron pienentymisen muodossa.
Entä miten käy suomalaisen eläkejärjestelmän, joka kuitenkin antaa pohjaa siihen, että mahdollisimman moni työikäinen myös käy töissä? Firettäjä kerryttää itselleen tarpeeksi suuren omaisuuden sijoittaen eikä siis maksa välttämättä työeläkemaksuja, muttei myöskään kerrytä itselleen eläketurvaa eikä näin ollen kuluta järjestelmän varoja.
Mutta ei huolta, tuskin koskaan tulee käymään niin, että kaikki ihmiset päättävät yhtäkkiä ryhtyä firettäjiksi. Siitä pitää jo ihmisluonto huolen. Ihminen kun luonnostaan haluaa koko ajan uudempaa, parempaa, enemmän. Tästä tehdasasetuksesta meissä tulee kuitenkin tietoisesti pyrkiä eroon, mikäli aikoo vaurastua. Mutta kaikki eivät ole valmiita tähän, koska taloudellisen riippumattomuuden tavoittelu vaatii aikaa, vaivaa ja ennen kaikkea pitkäjänteisyyttä sekä kurinalaisuutta.
Naiset usein tykkäävät sisustaa ja kuluttavat suuriakin summia kodin sisustukseen sekä remontointiin. Tai keräävät jotain tiettyä astiasarjaa. Eipä siinä mitään, itsekin olen ennen tykännyt sisustaa ja tuunailla huonekaluja. Sisustaminen on vähän kuin piru, annat sille pikkusormen ja se vie koko käden. Nälkä kasvaa syödessä ja kun yhden huoneen on saanut tuunattua, on pakko siirtyä seuraavaan ja seuraavaan… Kaatunutta maitoa on suotta itkeä, mutta mitä jos nekin rahat olisi vaan sijoittanut ja laittanut poikimaan? Noudattanut budjettimallia ja säästänyt? No, jälkiviisaus ei hyödytä ketään ja katse eteenpäin vaan. Itseään on suotta moittia menneisyyden valinnoista ja koskaan ei ole liian myöhäistä valita toisin.
Hallitsetko sinä rahojasi vai rahasi sinua? Lue artikkelimme tähän aiheeseen liittyen tästä.
Sinunkin on mahdollista saavuttaa taloudellinen riippumattomuus
Vaikka kohdallasi ei toteutuisikaan tuo "RE", eli aikaisin eläkkeelle jääminen, pelkkä taloudellinen riippumattomuus antaa sinulle mielenrauhaa ja voit tehdä ihan toisenlaisia valintoja kuin jos sinulla on velkaa ja sinun on sen vuoksi pakko tehdä työtä, josta et edes tykkää. Muutenkaan pääajatuksena ei välttämättä ole se, että saisi jäädä viisikymppisenä vaan lepäämään laakereillaan - vaan että voisi tehdä itseään kiinnostavia asioita niin, että raha ei sanele mitä voi ja mitä ei voi tehdä. Meillä kuitenkin on vain tämä yksi elämä, eikö kannattaisi pyrkiä käyttämään se asioihin, joita oikeasti haluat elämääsi? Ja miksi edes pitäisi olla ns. ”normaali” ja käydä töissä eläkeikään asti? Ei ole olemassa mitään lakia, joka vaatisi sinua tekemään niin. Voit milloin tahansa ottaa oman elämäsi ohjat omiin käsiisi ja alkaa toimia toisin. Asiat eivät kuitenkaan muutu niin, että toimit kuten ennenkin ja odotat asioiden muuttuvan itsekseen. Eikä kukaan muu voi sanella sinulle millainen sinun elämäsi pitäisi olla, vain sinä itse sen voit tietää.
Meillä kaikilla on vaihtoehtona joko antaa rajoittavien uskomusten sabotoida rahantekemis-potentiaalimme tai sitten voimme laittaa rahan tekemään töitä puolestamme. Sen sijaan, että annat materialle vallan elämässäsi juoksemalla rahan perässä ja ostamalla turhia tavaroita, voit ottaa askeleen kohti omannäköistä elämää.
Kaikki mitä haluat, on ihan siinä mukavuusalueen ulkopuolella.