Fyysisen kullan omistamisen tärkeys JUURI NYT!

Ensin tuli koronavirus Kiinaan ja pörssikurssit lähtivät sukeltamaan. Virus lähti leviämään ympäri maailman ja kurssit laskivat lisää. Mitä tapahtuu kullalle? Kulta on anonyymi sijoituskohde. Tässä tämänpäiväisessä tilanteessa kullan tärkeys korostuu varsinkin, jos valmiuslaki otetaan omaisuuden osalta käyttöön.

Viime päiviin asti moni sijoittajakin on sanonut, että kulta on huono sijoitus tai ettei kulta ole sijoitus ollenkaan. Näinä päivinä kullan arvostus kuitenkin tulee arvoon arvaamattomaan. Kullan saatavuus alkaa heikkenemään Suomessa ja sitä hamstrataankin tällä hetkellä samalla intohimolla kuin wc-paperia. Soitin tätä kirjoittaessani erääseen Suomalaiseen kultaa myyvään liikkeeseen ja sieltä kerrottiin, että kultaa on enää vähän jäljellä ja vain tiettyjä painoja. Hopeaa löytyy ainoastaan yhden kilon painoisia laattoja. Heidän näkemyksensä mukaan ei ole tietoa, saadaanko Suomeen toistaiseksi lisää kultaa, koska vaikka tehtaat voisivat kultalaattoja valmistaa, niin toimitukset eivät onnistu, koska kuljetukset eivät toimi. Kysyin myös tämän hetken kullan hinnasta ja vastaus tuli nopeasti - eli hinta on tällä hetkellä väärä. Tämän luonnollisesti selittää kysynnän ja tarjonnan laki. 

Kannattaako kulta myydä?

Eilen tuli sähköpostilla ilmoitus toisesta kultaa myyvästä yrityksestä, että eivät ota tähän tilanteeseen lisää kuukausisäästöasiakkaita, koska varmuutta fyysisen kullan hinnasta ei ole.

Tähän saakka fyysisen kullan hinta on seurannut tiiviisti kullan pörssihintaa lisättynä valmistuskuluilla ja katteilla. Mitä kullan hinnalle tuleekaan tapahtumaan, on varmaa se, että fyysinen kulta tyynyn alla antaa enemmän turvallisuuden tunnetta, kuin osakepaperi. Muutama päivä sitten fyysisen kullan hinta oli noussut jo 8% verrattuna kultajohdannaisin eli kullan hintaan osakemarkkinoilla.

Kerroimme aiemmin, miksi arvometalleihin sijoittaminen on omalla tavallaan talouden turvaamista - pääset lukemaan kirjoituksen tästä.

Kulta paperilla VS fyysinen kulta

Tiesitkö, että kultaa myydään paperilla paljon enemmän, kuin sitä fyysisesti on oikeasti saatavilla? Sijoitat siis pörssissä ”paperilla” kultaan, jota ei ole olemassa - eli jokaista kullan osaketta kohden ei ole vastaavaa määrää kultaa. Kultaosakkeita myydään yhdessä päivässä enemmän, kuin sitä louhitaan kokonaisessa vuodessa! Tämän hetkisen kullan menekin taustalla onkin se, että monet kultaan osakkeiden kautta sijoittavat myyvät osakkeensa ja ostavat tilalle fyysistä kultaa.

Fyysisen kullan hyviä puolia ovat esimerkiksi se, että onpa tilanne mikä tahansa, kulta käy vaihdannan välineenä eli se on rahaa. Kulta säilyttää arvonsa - satoja vuosia sitten sait kultahipulla kassillisen ruokaa ja niin saat myös tänä päivänä, ehkä jopa toisenkin kassin siihen kylkeen. Kulta on yksi harvoista sijoituskohteista, joka on yksityistä omaisuutta eikä kulta voi mennä konkurssiin. Kulta on rajallinen luonnonvara ja siitä syystä se säilyttää hyvin arvonsa. Kultaa ostaessasi et tarvitse erityistietoja tai –taitoja, kun ostat kultaa luotettavalta myyjältä. Kultaa ei siis turhaan kutsuta turvasatamaksi.

Sijoittajalle kulta on kuin talon perusta, joka on huolella rakennettu. Se turvaa sijoitussalkun myös silloin, kun talous taantuu. Vahvan perustan rakentaneen sijoittajan yöunet eivät häiriinny, vaikka pörssikurssit tai asuntojen hinnat väliaikaisesti laskisivatkin.

Mistä voi ostaa kultaa

Kullan säilytys, kotonako?

Missä sitten säilyttäisit fyysistä kultaa? Pankit tarjoavat tallelokeroita kullan säilyttämiseen. Monet kultaa myyvät yritykset voivat myös hoitaa säilytyksen puolestasi. Eteen saattaa kuitenkin tulla poikkeustilanne, jossa pankit sulkevat viruksen tai muun syyn takia pääsyn tallelokerollesi ja tällöin on perusteltavaa pitää kultaa kotona tai muussa turvallisessa paikassa. Voit asennuttaa kotiisi kassakaapin tai keksiä muita turvallisia paikkoja kullalle. Kaikkea kultaa ei kuitenkaan ole järkevää säilyttää samassa paikassa.

Mikäli käteisvaroja aletaan rajoittamaan ja muuta omaisuutta ottamaan valmiuslain nojalla valtiolle, korostuu kullan omistaminen entisestään ja antaa omistajalleen etulyöntiaseman muihin nähden. Tilannehan on tietenkin epätodennäköinen, mutta olemassa oleva ja poikkeustilanteissa esimerkiksi sotien aikana näin on jo toimittu.

Tulen kirjoittamaan lähiaikoina lisää tietoa kullasta ja sen historiasta eli jäähän kuulolle!

Oheisista kuvista näet kullan saatavuustilanteen Tavexilla - eli yritykset kyllä ostavat kultaa, mutta myyntihintoja ei enää näy, koska tuotteita ei ole.

Kulta loppuu Tavexilta

Tavexin sivuilla ei ole kultaa myynnissä, kuin vain muutamia hassuja vaihtoehtoja.
Mistä voin ostaa kultaa
Hopean suhteen tilanne myös samankaltainen - Tavex ostaa kyllä, mutta myynnissä ei paljoa vaihtoehtoja.

Suosittuja blogikirjoituksia

Kiitos.

Olet nyt mukana menossa ja saat sähköpostilla tietoa kaikesta vaurastumiseen liittyvästä.

Terveisin,
-Sanna & Ville

Ville ja Sanna Kinanen

Haluatko oman taloutesi parempaan kuosiin?

Tule mukaan Rahatreeniin laittamaan oma talous aiempaa parempaan kuntoon. Rahatreenin on käynyt jo yli 5000 suomalaista.

Nyt vain 27 €

Strateginen sijoittaminen LIVE
Strateginen sijoittaminen LIVE-valmennus (15-18.9.2024)

Haluatko tehdä suurempia tuottoja pienemmällä riskillä? 👇

Katso lisää ja tule mukaan!