Jos vaurastuminen on kaikille mahdollista, miksi kaikki eivät ole rikkaita?

Vastaus lyhyesti ja ytimekkäästi: Kaikki eivät ole valmiita tekemään asian hyväksi yhtikäs mitään.

Suomalaiset ovat lottokansaa – he ovat toiveikkaita sen suhteen, että vielä koittaa se päivä, kun loton päävoitto osuu kohdalle. Lottoajat siis jättävät oman rikastumisensa arpaonnen armoille viikoittain sen sijaan, että ottaisivat vastuun omasta rikastumisestaan. Joidenkin mielestä on todella helppoa täyttää lottokuponki ja jäädä odottelemaan voittoa. Tavallaanhan se on totta, lottoaminen tapahtuu nopeasti ja vaivattomasti nykypäivänä esimerkiksi netissä, mutta moni unohtaa myös sen, että sijoittaminenkaan ei ole enää niin ”vaikeaa” kuin vaikkapa 20 vuotta sitten.

Osa on antanut rahauskomuksilleen vallan: He pitävät vauraita ihmisiä pahoina ja ylpistyneinä. Osan mielestä kaikkien pitäisi tyytyä siihen, että raha riittää kattoon pään päällä ja ruokaan, koska ”voisi mennä vielä huonomminkin”. Jotkut eivät halua puhua rahasta laisinkaan, koska kotona on opetettu, ettei rahasta kuulu puhua. Palkasta ei saa puhua työpaikoilla – joku saattaa suuttua, jos hänelle maksetaankin vähemmän samasta työstä kuin toiselle. Perintö on aina suvun suuri salaisuus, josta ei saa puhua suvun ulkopuolisille – ei edes omalle aviopuolisolleen (tai saatetaan perinnöstä mainita aviopuolisolle, että suvussa on ollut tapana sulkea aviopuolisot pois perinnöstä – ja that’s it). Moni pelkää rahan tuovan lisää menoja, vaikka tämähän on ihan siitä kiinni, miksi haluat lisää rahaa. Tottakai jos haluat asua kartanossa ja ostaa autoksesi Ferrarin, niin kasvatat kulujasi, mutta voit myös elää kulullisesti samaa elämää kuin nyt, mutta saada lisää rahaa esimerkiksi eläköityäksesi himppusen aiemmin.

rahasta ei saa puhua

Jos sinua kiinnostaa, miten rahauskomuksista pääsee eroon – lue artikkelimme aiheesta täältä.

Mukavuusalueelta on monen mielestä liian vaarallista poistua

Kuten alkuun todettu, niin monet meistä ovat kuitenkin yksinkertaisesti laiskoja rahan suhteen. Rumasti sanottu, mutta niin se vaan on. Monet vauraat ihmiset ovat tehneet jopa kolmea tai neljää työtä samaan aikaan rikastumisensa alkutaipaleella, kerryttääkseen pääomaa ja saadakseen kokemusta. Miljonäärit painottavatkin alun tulonhankinnan merkitystä – töitä kannattaa ja pitää tehdä silloin kun vielä jaksaa, jotta voi ”eläköityä” aiemmin.

Lisäksi laiskuus näkyy siinä, ettei suurin osa ihmisistä ole valmis työstämään rahauskomuksiaan tai jaksa opiskella sijoittamista niin, että se olisi tuottoisaa. Mukavuusalue on vienyt monet mukanaan. Moni katsoo televisiota monta tuntia illassa – sen sijaan, että käyttäisi vaikkapa tunnin tuosta ajasta itsensä kehittämiseen vaikkapa nyt tällä vaurastumisen saralla. Moni ajattelee palkitsevansa itsensä jollain hyvällä sarjalla tai elokuvalla raskaan työpäivän jälkeen, mutta esimerkiksi lukeminen kehittäisi sanavarastoa aivan eri tavalla ja meillä on nykyään paljon sellaista ”faktakirjallisuutta”, joka on kirjoitettu elämänkerta- tai tarinamuotoon, jolloin niitä on todella leppoisaa lukea ja niistä on helppo oppia.

Tutustu lukusuosituksiimme tästä.

Lisäksi minusta henkilökohtaisesti tuntuu siltä, että me monesti ajattelemme jonkun toisen onnen olevan meiltä itseltämme pois. Niinhän sitä sanotaankin, että ”suomalainen on valmis maksamaan 100 euroa siitä, että naapuri ei saisi 50 euroa” – ja tässä minusta kiteytyy juuri se, mitä ajattelemme toisten onnistumisista, kuten vaurastumisesta. Tämäkin on tosin rahauskomus, mutta mielestäni tämä on se peruspohja, joka meillä jokaisella on mielessämme ja jota pitäisi työstää.

miten löytää mentori

Ne ihmiset, jotka ovat työstäneet rahauskomuksiaan, tehneet lujasti töitä ja ovat vauraita nykyään, tietävät sen, ettei toisten vaurastuminen ole itseltään mitenkään pois. Siksi he auttavat myös muita, esimerkiksi ryhtymällä mentoreiksi, vinkkaamalla oikeasti hyvistä sijoitusasunnoista tai vaikkapa jelppaamalla liiketoiminnan aloittamisessa. Siksi vauraat ihmiset viihtyvät usein toistensa seurassa ja hakeutuvatkin aina vaan itseään vielä vauraampien seuraan, jotta voivat saavuttaa omat tavoitteensa sekä tietysti kehittyä.

Joten jos todella tahdot olla vauras:

  1. Älä jää mukavuusalueellesi
  2. Lue, kuuntele podcasteja, jne -> opiskele ja kehitä itseäsi rahan kanssa
  3. Työstä negatiivisia rahauskomuksiasi
  4. Keskustele rahasta avoimesti – jos et tiedä, kenen kanssa puhuisit rahasta, kurkkaa ”Vauras Elämä” -yhteisö!
  5. Ole valmis työskentelemään 40-50h viikossa 5 vuoden ajan, voidaksesi työskennellä 10-20 tuntia viikossa 20 vuotta!
Jasmin Kylliäinen
Artikkelin on kirjoittanut Jasmin Kylliäinen.

Suosittuja blogikirjoituksia

Kiitos.

Olet nyt mukana menossa ja saat sähköpostilla tietoa kaikesta vaurastumiseen liittyvästä.

Terveisin,
-Sanna & Ville

Ville ja Sanna Kinanen

Haluatko oman taloutesi parempaan kuosiin?

Tule mukaan Rahatreeniin laittamaan oma talous aiempaa parempaan kuntoon. Rahatreenin on käynyt jo yli 5000 suomalaista.

Nyt vain 27 €

Strateginen sijoittaminen LIVE
Strateginen sijoittaminen LIVE-valmennus (15-18.9.2024)

Haluatko tehdä suurempia tuottoja pienemmällä riskillä? 👇

Katso lisää ja tule mukaan!