Kuinka kuka tahansa voi aloittaa sijoittamisen?

Ja muut vinkit sijoittamisen aloittamiseen!

Jotta sijoittaminen on ylipäätään mahdollista, on oman talouden oltava ylijäämäinen. Tällä tarkoitan sitä, että oman talouden numeroiden tunteminen on ensimmäinen askel kohti sijoittamista. Erilaisia budjetointipohjia on saatavilla helposti, ja itseltänikin niitä löytyy tietokoneelta useampi vaihtoehto. Myös eri kirjoissa on hyviä pohjia ja malleja oman talouden budjetointiin.


Jos olet kuitenkin enemmän käsillä tekijä, tyhjä paperi ja kynä käyvät yhtä hyvin kuin valmiit budjetointipohjat. Suosittelen laskemaan budjettiin mukaan kaikki kuukausittaiset välttämättömät kulut sekä myös ne kulut, jotka eivät tule kuukausittain maksettavaksi, kuten vaikka sähkö- tai vakuutuslaskut. Pitämällä kirjaa myös muista kuluista, kuten vaate-, ravintola- ja terveyskuluista, pääset selville, mihin rahasi oikein menevät.


On ensiarvoisen tärkeää, että tunnet taloutesi numerot, sillä vain sitä kautta saat selville, kuinka paljon voit laittaa säästöön sijoittamista varten. Tämän jälkeen on suositeltavaa tehdä toimintasuunnitelma, eli suunnitelma siitä, miten, mihin ja minkä verran sijoitat ja mistä löydät tarvittaessa lisätietoa. Esimerkiksi kirjastoissa on kattava valikoima kirjallisuutta aiheesta, joten kaikkia teoksia ei kannata eikä tarvitse ostaa.


Itse lähdin sijoittamisessa liikkeelle asettamalla tavoitteen: tavoittelen ensisijaisesti (mieheni kanssa) taloudellista turvaa tulevaisuutta varten. Kun tavoite on selvillä, se motivoi kummasti! Taloudellinen turva tulevaisuudessa on päätavoite, joka on pilkottu useiksi välitavoitteiksi. Välitavoitteita voi asettaa jopa vuosi- ja kuukausitasolle, jotta matka ei tuntuisi ikuisuusprojektilta. Se, mitä tarvitaan seuraavaksi, on aika.


Ennen sijoittamisen aloittamista luin muutamia kirjoja aiheesta. Ymmärsin nopeasti, että omatoiminen sijoittaminen tuo minulle aina vähintään yhden prosentin säästön verrattuna esimerkiksi pankin välityksellä sijoittamiseen, jolloin hallinnointikulut ja muut kulut vievät oman osansa tuotoista.

Suorissa rahastosijoituksissa tällaista menoerää ei ole, ja lisäksi rahasto-osuuksien säilytys on itselleni maksutonta. Tein arvion, että parhaimmillaan pankin tekemänä sama työ kustantaisi minulle jopa 3,5 % enemmän kuin suorissa rahastosijoituksissa. Näitä suoria sijoituksia tekeviä alustoja on erilaisia, joten niihin tutustuminen edeltävästi kannattaa tehdä. Se mikä sopii yhdelle, ei välttämättä sovi toiselle.

Olen itse aloittanut sijoittamisen arvo-osuustilille, rahastosijoituksina. Arvo-osuustilin avaaminen oli maksutonta eikä vielä sitonut rahastojen, osakkeiden tai arvopapereiden hankitaan. Minimikustannus on tällä hetkellä 15 €/rahastomerkintä.

Elämäntilanteeni oli aloittaessani sellainen, että välillä sain siirrettyä arvo-osuustilille vain viisi euroa odottamaan yhden merkinnän tekemistä. Kyse ei siis ole aina isoista summista. Avattuani arvo-osuustilin perehdyin käytäntöön lukemalla rahastojen avaintietoja ja vertailin muun muassa riskiluokkia ennen ensimmäisen sijoituspäätöksen tekemistä.


Ensimmäisen rahasto-osuuden tekemisestä on nyt vajaa kolme vuotta. Alkuun seurasin innostuneena arvon muuttumista ja iloitsin päätöksestäni ostaa rahastoja, sillä tuottoprosentit olivat huimia verrattuna pankkitiliin, jolla tuotto olisi nollassa. Kannattaa muistaa, että rahastojen tuotto konkretisoituu vasta, kun rahasto-osuudet myydään, toisin kuin esimerkiksi osakkeissa, jotka pääsääntöisesti maksavat osinkoa vuosittain.


On tärkeää oikeasti nähdä rahan arvo ja ymmärtää, että pitkällä aikajänteellä se viisi euroa kuukaudessa tuottaa rahasto-osuuden. Tämä rahasto-osuus taas saa pitkällä aikavälillä seurakseen lisää osuuksia, jotka pääsääntöisesti tuottavat enemmän kuin saman summan makuuttaminen vuodesta toiseen pankkitilillä nollakorolla. Laskin juuri, että tällä hetkellä koko rahastosalkkumme tuotto on 2,5 %. Pelkkien rahastojen tuotto taas on 17,7 %, mikä on aivan loistava tulos vajaalta kolmelta vuodelta.


Koko salkun tuottoa laskee tällä hetkellä osakkeiden matalat kurssit. Tämä on se riski, joka kannattaa aina pitää mielessä, kun sijoittaa mihin tahansa lajiin: sijoituksen arvo voi pudota. Siksi on ensiarvoisen tärkeää tuntea oma taloudellinen tilanteensa läpikotaisin, sillä sijoittamiseen kannattaa käyttää vain se määrä rahaa, jota ilman tulet toimeen. Hajauttamalla eri omaisuuslajeihin sekä myös omaisuuslajin sisällä eri sektoreille, varmistat arvo-osuustilisi tasaisen kasvun. Myös säännöllinen sijoittaminen, esimerkiksi 15 € kuukaudessa, tuottaa ajallista hajauttamista.

Rahastoorissa kaikki saavat kirjoittaa! Tämän hienon kirjoituksen meille on kirjoittanut Miia 42 v.

Suosittuja blogikirjoituksia

Kiitos.

Olet nyt mukana menossa ja saat sähköpostilla tietoa kaikesta vaurastumiseen liittyvästä.

Terveisin,
-Sanna & Ville

Ville ja Sanna Kinanen

Haluatko oman taloutesi parempaan kuosiin?

Tule mukaan Rahatreeniin laittamaan oma talous aiempaa parempaan kuntoon. Rahatreenin on käynyt jo yli 5000 suomalaista.

Nyt vain 27 €

Sanna ja Ville Kinanen Venetian hotellilla Las Vegasissa

Tavoitteena

Taloudellinen riippumattomuus?

Opi miten se on mahdollista saavuttaa huomattavasti lyhyemmässä. ajassa. 👇