Kuka on Grant Cardone?

Onko Grant Cardone sinulle tuttu nimi...?

Tuo rääväsuinen motivaatiopuhuja ja miljardööri. Lisäksi kansainvälisesti tunnettu huippuluokan myyntiekspertti, tuhansien asuntojen ja useiden yritysten omistaja, kirjailija, aviomies ja kahden tyttären isä. Mutta miten hän on päässyt tuohon asemaan?

Lapsuus ja nuoruus

Grantin isä kuoli hänen ollessaan 10-vuotias jättäen ison tyhjiön pikku-Grantin elämään. Cardone ajautuikin huumeiden pariin ja tuli niistä riippuvaiseksi. 25-vuotiaana hän päätti, että nyt riittää, hakeutui huumevieroitukseen ja pääsikin kuiville. Syyksi huumeiden käyttöön ajautumiselle hän sanoo olevan sen, että hän oli pitkästynyt eikä hänen elämällään ollut mitään suuntaa tai tarkoitusta. Hänen ympärillään olevat ihmiset olivat joko samanlaisia kuin hän tai jopa vielä vähemmän optimistisia kuin hän. Jos olet sellaisten ihmisten ympäröimänä jotka ovat luovuttaneet rahan ja menestyksen sekä unelmiensa toteutumisen suhteen, Cardonen mukaan siitä ei seuraa mitään hyvää. Ja niinhän sitä sanotaan, että olet keskiarvo niistä viidestä ihmisestä kenen kanssa vietät eniten aikaa. 

Työtään vihaava autokauppias

Cardone päätyi automyyjäksi mutta vihasi työtään. Kuitenkin vielä enemmän hän vihasi koko elämäänsä; hän oli köyhä eikä hänellä ollut varaa vuokranmaksuun. Hän halusi myös varmistaa, ettei enää sorru huumeisiin, joten pitääkseen itsensä kiireisenä työpaikka oli pakko säilyttää. Hän päätti tulla hyväksi työssään. Hän alkoi muuttaa työssään asioita, jotka olivat huonosti ja perusti ensimmäisen yrityksensä 29-vuotiaana. Tuo yritys on hänellä edelleen, Cardone Training Technologies, joka auttaa yrityksiä kasvattamaan myyntiä muuttamalla myyntiprosesseja tehokkaimmiksi ja asiakasystävällisemmiksi.

Tuhansien kiinteistöjen mies

Edelleen automyyjänä työskennellessään, Cardone osti ensimmäisen kiinteistönsä. Vuokralaiset kuitenkin häipyivät seitsemän kuukautta myöhemmin tyrehdyttäen ikävästi kassavirran. Tämä oli hänen oppituntinsa: hän ei enää koskaan halunnut olla riippuvainen vain yhdestä vuokralaisesta. Seuraavaksi hän ostikin kokonaisen kerrostalon strategianaan käyttää vuokratuotoista saadut rahat aina seuraavan talon ostoon. Hän omistaa nykyisin yli 4 500 asuntoa.

Cardonen mielestä velka on hyvä asia ja mainio työkalu vaihdossa vapauteen. Hän käyttää velkaa vaurauden kasvattamiseen ja lyhentää sitä saamillaan tuotoilla. 

Introvertti ekstrovertin vaatteissa

Cardone sanoo olevansa introvertti, mitä ei ihan heti uskoisi kun häntä kuuntelee. Hän vain esittää sujuvasti olevansa ekstrovertti ja esitys menee kyllä ihan täydestä. Hän kehottaakin introvertteja poistumaan mukavuusalueeltaan joka päivä ja kohtaamaan pelkonsa. Ja pysymään kiireisenä! Kun olet koko ajan menossa, sinulla ei ole aikaa tuntea oloasi epämukavaksi tai epäillä itseäsi.

Suorasukainen mielipide-automaatti

Cardonella on sangen kärkkäät mielipiteet asioista mutta on niissä pointtikin. Vai mitä mieltä olet näistä kuolemattomista lausahduksista:

Älä laita rahojasi taloon vaan laita ne brändiisi ja markkinointiin. Talo ei tee sinulle rahaa, siihen vain kuluu koko ajan rahaa. Asu vuokralla ja laita itsesi brändäämiseen ja kehittämiseen ne rahat, jotka menisivät talon ylläpitoon, jotta tienaat tulevaisuudessa enemmän rahaa. Jos joudut sairaalaan, et silloinkaan osta koko sairaalaa vaan vuokraat ainoastaan sängyn ja lähdet sieltä mahdollisimman äkkiä. Et osta koko hotellia, kun tarvitset majoitusta, vuokraat vain yhden huoneen.

Älä ajattele pienesti! Ihmiset, joilla on niukkuusajattelu-moodi päällä, käyttävät alkoholia ja huumeita, tuhlaavat rahansa eivätkä sijoita, käyttävät viikonloppunsa jonnin joutavaan, ovat riippuvaisia tuista, näkevät itsensä uhrina, eivät lue itseään kehittäviä kirjoja eivätkä verkostoidu.   

Kehitä itseäsi! Lue kirjoja, käy koulutuksissa, hanki mentori. Sijoita itseesi, jotta tienaat enemmän rahaa.

Ole pakkomielteinen. Monet sanovat, että älä tee sitä mitä et halua. Jos et tee sitä, mitä et niin haluaisi tehdä, et koskaan kasvata yritystäsi. Ole niin pakkomielteinen yrityksesi kasvattamisessa, ettet välitä mitä eteen tulee, teet vaan sen mitä täytyy.  

Tee uhrauksia. Jos sinulla ei ole varaa, älä matkustele. Älä shoppaile. Älä tuhlaa. Näin sinulla on jonain päivänä varaa matkustella ja ostoksilla. Ole valmis uhraamaan tämän hetken nautinto siihen hetkeen asti, kunnes sinulla on todella varaa siihen. Tee uhrauksia nyt, jotta sinun ei tarvitse tehdä kompromisseja tulevaisuudessa. 

Opiskele mitä vauraat ihmiset tekevät. Voit tulla vain niin rikkaaksi kuin minkälaisten ihmisten kanssa vietät aikaasi. Voit ajatella vain niin rikkaasti kuin ne ihmiset, joiden kanssa vietät aikaasi. Olet yhtä fiksu kuin ne ihmiset, kenen kanssa vietät aikaasi. Jos olet typerysten kanssa, päädyt itsekin typeräksi. Jos hengaat narkkareiden kanssa, päädyt itsekin narkkariksi. 

Hän on myös kirjailija 

Cardone on kirjoittanut useita menestyskirjoja:

  • Sell to Survive
  • The Closer’s Survival Guide
  • The 10X Rule
  • Sell or Be Sold
  • If You’re not First, You’re Last
  • How to Create Wealth Investing in Real Estate
  • The Millionaire Booklet
  • Be obsessed or Be Average
  • How to Become a Millionaire Now!

Tunnettu "10X Säännöstään"

Aseta tavoitteita, jotka ovat 10X suurempia kuin mihin uskot pystyväsi. Toimi 10X isommin kuin minkä luulet olevan tarpeellista saavuttaaksesi tavoitteesi.

  • Suurin virhe, jonka ihmiset tekevät elämässään on se, etteivät he aseta tarpeeksi suuria tavoitteita. Pienet tavoitteet on helppo saavuttaa mutta ne on myös helppo sivuuttaa. Etkä saa niistä paljoakaan tyydytystä saavutettuasi ne. 
  • Aseta tavoitteita, jotka ovat 10X isompia kuin pystyt edes kuvittelemaan.
  • Nykyiset ajatuksesi ja toimintasi ovat syy siihen miksi olet siinä missä olet nyt.
  • Päästäksesi pidemmälle kuin luulit olevan mahdollista, sinun täytyy sekä ajatella että toimia 10X normaalitason yläpuolella.
  • Joko työskentelet saavuttaaksesi omat tavoitteesi ja unelmasi tai sinua käytetään jonkun toisen tavoitteiden ja unelmien saavuttamiseen.
  • Muiden menestyminen kertoo siitä, että jokin on mahdollista. Sen pitäisi inspiroida sinua.
  • Vapauta itsesi keskivertoajattelusta ja keskivertotoiminnasta.
  • Menestys on kuin puutarha. Sinun täytyy jatkuvasti hoitaa ja pitää huolta siitä.
  • Omaksu menestyneiden ihmisten ajatuksia ja toimintoja niin sinäkin menestyt.
  • Älä murehdi paljonko töitä sinun on tehtävä. Mieti kuinka upeita tulokset tulevat olemaan.
  • Neljä virhettä tavoitteiden asettamisessa:
    • Asetat tavoitteesi liian matalalle, jolloin et saavuta oikeaa motivaatiotasoa.
    • Aliarvioit paljonko töitä, rahaa, resursseja tai energiaa tavoitteen saavuttaminen vaatii.
    • Käytät liikaa aikaa muiden kanssa kilpailemiseen ja liian vähän heidän osa-alueensa dominoimiseen.
    • Aliarvioit vastoinkäymisten määrän.

10X Tavoitteet

Unelmoi isosti ja aseta itsellesi myös suuria pitkän aikavälin tavoitteita. On ihan OK asettaa realistisia lyhyen tähtäimen tavoitteita, mutta voit saavuttaa tavallisen ja realistisen elämän ilman näitä tavoitteitakin. Uskalla unelmoida isosti! Unelmat ovat sinua varten.

  • Aseta tavoitteita itseäsi varten.
  • Sinussa on paljon enemmän potentiaalia kuin uskotkaan.
  • Kaikki on mahdollista.
  • Ei ole olemassa oikotietä menestykseen.
  • Kaikki tavoitteet vaativat töitä, riippumatta niiden koosta.

Et ehkä pysty kymmenkertaistamaan tulojasi mutta voit kymmenkertaistaa luovuutesi, energiasi ja vaivannäkösi. Voit kymmenkertaistaa oman tasosi.

10X -säännön perusidea onkin tämä - Et ole lähelläkään sitä mihin oikeasti pystyt.

Vaikka et ehkä saakaan kaikkea, mitä haluat vaikka noudattaisitkin 10X-sääntöä, niin jos aliarvioit oman potentiaalisi, et varmastikaan saa sitä mitä haluat. Se panostuksen määrä, jolla panostat tullaksesi menestyneeksi, muuttaa sinut paremmaksi versioksi itsestäsi. Tule paremmaksi versioksi itsestäsi ihan vain paremmaksi versioksi tulemisen vuoksi.

Artikkelin on kirjoittanut Mervi Palomäki.

Suosittuja blogikirjoituksia

Kiitos.

Olet nyt mukana menossa ja saat sähköpostilla tietoa kaikesta vaurastumiseen liittyvästä.

Terveisin,
-Sanna & Ville

Ville ja Sanna Kinanen

Haluatko oman taloutesi parempaan kuosiin?

Tule mukaan Rahatreeniin laittamaan oma talous aiempaa parempaan kuntoon. Rahatreenin on käynyt jo yli 5000 suomalaista.

Nyt vain 27 €

Strateginen sijoittaminen LIVE
Strateginen sijoittaminen LIVE-valmennus (15-18.9.2024)

Haluatko tehdä suurempia tuottoja pienemmällä riskillä? 👇

Katso lisää ja tule mukaan!