Kulta loistaa jälleen kun sijoittajat pakenevat markkinoita, joissa vallitsee kova kaupankäynti

Kulta loistaa jälleen, kun sijoittajat hakevat turvaa keskellä laajenevaa, maailmanlaajuista kaupankäyntisotaa.

Kullan hinta on noussut lähes 5% toukokuun 21. päivän jälkeen, kun taas muu markkina ympäri maailmaa laski. Viime viikolla hinta oli vuoden paras kun presidentti Donald Trump yllätti markkinat uhkaamalla nostaa tullimaksuja Meksikossa.

Tämä ei ole kuitenkaan ihan niin yllättävää, koska kulta on usein ollut turvallinen sijoitus kun muut markkinat romahtavat. Vuosien 2007-2009 taantuman aikana kulta nousi 23,5% kun S&P laski 55,2%. Kullalla onnistui myös saamaan samaan aikaan voittoa kesällä 2011, kun huolet Euroopan velkakriisistä ja Yhdysvaltojen luottoluokituksen aleneminen lähes kaatoi Yhdysvaltojen markkinat.

Kulta ei kuitenkaan tarjonnut sijoittajille heti lohtua sen jälkeen, kun Trump särki markkinoiden rauhallisuuden aiemmin toukokuussa twiittaamalla uhkaavasti jo nousevista tullimaksuista Kiinaa kohtaan. Tosiasiassa viime viikkoon saakka kulta on vain vajonnut toukokuussa.

Vajoaminen on osa pitkäkestoista suuntausta. Kulta on singonnut edestakaisin noin 1,000 dollaria unssilta 1400 dollariin unssilta viimeisen kuuden vuoden ajan ja sen arvo on silti lähes 30% alhaisempi verrattuna vuoden 2011 ennätykseen 1891,90 dollaria unssilta.
Kullan sijaan joukkovelkakirjat ovat tarjonneet tänä vuonna sijoittajille pehmeämpiä sijoituskohteita. Kullan tavoin joukkovelkakirjoillakin on maine turvallisena rahan "piilopaikkana" kun muu markkina laskee. Toisin kuin kulta, joukkovelkakirjat maksavat omistajilleen myös korkoa.

Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Onko kulta hyvä sijoitus?
Kulta on ollut turvasatama sijoittajille epävarmoina aikoina

Kullan hinta on tänä vuonna seilannut 1 270-1 350 dollarissa unssilta ja analyytikoiden mielestä se johtuu osittain Yhdysvaltain dollarin vahvistumisesta. Nämä kaksi usein liikkuvat vastakkaisiin suuntiin ja dollari on kivunnut euroa ja muita valuuttoja vastaan vaikka voitot ovat laskeneet viime aikoina.

Kulta on yleensä paras sijoituskohde kun inflaatio - tai huoli siitä - on suuri ja ne ovat olleet suurelti olemattomia. Todella alhainen työttömyysaste ei ole riittänyt nostamaan palkkoja korkeammalle näin johtaen korkeampiin hintoihin koko taloudessa. Jotkut sijoittajat jopa sanovat, että deflaatio - kun hinnat ovat tippumassa - voi olla suurempi uhka kuin korkea inflaatio.

J.P. Morganin analyytikot sanovat, että kullan hinta voi jatkaa nousuaan ja he ennustavatkin keskihinnaksi 1405 dollaria unssilta vuoden viimeisten kolmen kuukauden aikana. Se olisi yli 5,3% keskiviikon 1333,60 asettuneesta hinnasta. Stifelin strategi Barry Bannister sanoo, että hinta voi nousta vuoden loppuun mennessä 1350 dollariin unssilta.

Yksi mahdollinen villi kortti on kuitenkin toisessa ennusteessa, jota Bannister ja muut Wall Streetillä tekevät: Yhdysvaltain keskuspankki leikkaisi korkoja ei vain kerran - vaan kahdesti tänä vuonna. Nämä keskuspankin tekemät leikkaukset usein herättävät huolta mahdollisesta inflaatiosta, joka auttaa kullan hintaa.

Loppuvuodesta 2015 lähtien Yhdysvaltain keskuspankki on liikkunut vastakkaiseen suuntaan kun se painoi korkotasoja korkeammalle saadakseen ne lähemmäs "Suuren taantuman" jälkiseurausta. Tämän vuoden alussa he kuitenkin painoivat taukopainiketta ja monet sijoittajat olettavat heidän pitävän painiketta pohjassa jonkin aikaa.

Kaupankäyntisota saattaa kuitenkin heikentää yritysten luottamusta, mikä voi aiheuttaa kulutuksen viivästymistä ja hidastaa taloutta. Siksi sijoittajat suurenevassa määrin ennustavat korkojen leikkauksia ja nuo ennusteet voivat käydä toteen.

Keskuspankin puheenjohtaja Jerome Powell sanoi tiistaina, että keskuspankki on valmis vastaamaan jos kaupankäyntisota uhkaa taloutta. Sijoittajat ottavat tämän merkkinä mahdollisista koron laskuista - joten on mahdollista, että kulta kirkastuu enemmän.

Alkuperäinen artikkeli: https://moneyandmarkets.com/gold-shining-investors-flee-stocks/?fbclid=IwAR2aJUdJasf4rKAacsZq6gGSjn9KnQkQLMqWUgrlLqzNO33GZZL-h0eJYQU

Suosittuja blogikirjoituksia

Kiitos.

Olet nyt mukana menossa ja saat sähköpostilla tietoa kaikesta vaurastumiseen liittyvästä.

Terveisin,
-Sanna & Ville

Ville ja Sanna Kinanen

Haluatko oman taloutesi parempaan kuosiin?

Tule mukaan Rahatreeniin laittamaan oma talous aiempaa parempaan kuntoon. Rahatreenin on käynyt jo yli 5000 suomalaista.

Nyt vain 27 €