”Lapsuuden kodissa ilmapiiri oli rahan suhteen tiukka”

Se oli hieno ja kiiltävä, hopeanvärinen ilmapallo! Halusin oikein kovasti sen vappupallokseni.

Pyysin äidiltäni sitä, johon hän totesi, että katsotaan myöhemmin. Kun vanhempani olivat päiväunilla, minä arviolta neljä- viisivuotiaana, otin säästöni, kellertävän kukkaron mukaani, ja lähdin ilmapallokauppiaan luokse. Annoin kukkaron myyjälle, joka otti kaikki rahani ja antoi tavallisen, keltaisen ilmapallon minulle. Siinä ei ollut kuvia, ei yhtään mitään. Kotiin päästyäni, ajattelin koristella tuon tylsän pallon. Ja kuinka ollakaan, koristellessani tussilla ilmapalloa, se puhkesi. Sain vanhemmiltani huudot toiminnastani sen lisäksi, että pienet säästöni hajosi käsiini. Jäljelle jäi vain ilmapallon riekaleet. 

Tähän tarinaan palasin noin kaksi vuotta sitten, kun työstin omia rahauskomuksia. Ymmärsin, että vanhempieni suhtautuminen, yksin karattuani ostoksille ja säästöt menettäneenä, on ohjannut minun rahakäyttäytymistä koko ikäni aivan viime vuosiin asti. En muka osannut käyttää rahaa, enkä saanut tehdä päätöksiä rahan suhteen itse, vaikka pienenä tyttönä näin uskoin osaavani. Nehän olivat minun rahani! Uskon, että saat kiinni tarinani kautta juurisyyn esille nostamisesta, halutessasi muutosta yleisesti mihin tahansa asiaan.

Rahauskomukset ovat usein niitä alitajunnan syöttämiä ”totuuksia”, joilla on juurensa monilla meillä siellä lapsuudessa ja lapsuuden ajan ilmapiirissä liittyen siihen, miten meille on rahasta puhuttu ja miten rahaan on yleensä suhtauduttu. Minun kokemukseni oli, että en osaa käsitellä rahaa. Lapsuuden kodissa ilmapiiri oli rahan suhteen tiukka. On jälkikäteen nähtävissä selkeästi, mitkä asenteet ovat ohjanneet suhtautumistani rahaan ja rahan käyttöön: rahaa ei ensinnäkään ole, ja toiseksi en osaa rahaa käyttää, kuten ilmapalloa ostaessani sain huomata. Kerron konkreettisen esimerkin omasta toiminnasta jälleen; jos olen oppinut siihen, että rahaa ei koskaan ole, niin voit arvata, miten käyttäydyin palkkapäivänä rahan suhteen? Raha poltti ”taskuissa”, eikä mennyt montaa päivää, niin rahaa ei todella ollut enää!

Ero sai minut miettimään rahatarinaani uudelleen

Rahauskomukset ovat niitä, jotka ohjaavat meidän käyttäytymistä rahan kanssa ja sen suhteen, ihan niissä pienimmissäkin arjen asioissa. Olen itse aina tykännyt rahasta, halunnut sitä paljon ja ajatellut, että on tienattava paljon, jotta voi tulla rikkaaksi. Oman rahatarinani ja rahauskomusten muuttaminen lähti liikkeelle reilu viisi vuotta sitten. Olin eronnut, ja olin omillani ja konkreettisesti vailla omaisuutta ja irtaimistoa kahden murrosikäisen lapseni kanssa. Mietin, että miten olen toistamiseen elämäni aikana tyhjin käsin elämässä eron jälkeen? Neljä vuotta sitten oivalsin eräässä valmennuksessa, että minä itse voin ja kykenen muuttamaan varallisuuteni. Ja noin kaksi vuotta sitten pääsin juurisyiden kautta vasta käsiksi niihin alitajunnan malleihin, jotka ohjaavat minua.

Juurisyyn poistaminen on auttanut minua oman rahatarinani kanssa

Muuttaessani omia rahauskomuksia, olen työstänyt minun rahatarinaani. Olen käyttänyt aikaa siihen, lukenut erilaisia kirjoja aiheeseen liittyen sekä käynyt valmennuksissa. Suurin apu minulle on ollut tuon juurisyyn, ensimmäisen kokemuksen tai muiston rahaan liittyen, kaivaminen muistista. Kokemuksen ilmapiiri, joka oli hyvinkin negatiivinen, on tallentunut alitajuntaani ja ohjannut käyttäytymistäni kaikki nämä vuodet. Olen kuitenkin myös saanut muutosta aikaan. Olen muutamassa vuodessa saanut käännettyä ajattelun suunnan rahan suhteen negatiivisesta positiiviseen. Olen tällä hetkellä piensijoittaja, vaikka en sitä olisi vielä noin viisi vuotta sitten voinut kuvitellakaan, sehän on niiden rikkaiden ihmisten hommaa!

Jotta sinä pääset muuttamaan rahauskomuksiasi, pohdi sitä, mikä on sinun ensimmäinen muistosi rahaan liittyen? Oliko ilmapiiri muistossa myönteinen vai kielteinen? Tätä kautta pääset toivottavasti käsiksi rahaan liittyvään, omaksuttuun ilmapiiriin ja asenteisiin, jotka ohjaavat rahakäyttäytymistäsi ja ovat sinun rahatarinasi. Minä pystyin muuttamaan uskomukseni, sinäkin pystyt siihen!

Rahastoorissa todellisia tarinoita rahasta ja siitä, kuinka ihmiset muuttavat omia rahatarinoitaan. Tämän mahtavan kirjoituksen kirjoitti Mia 42 v. Haluatko sinäkin kirjoittaa meille? Ole yhteydessä, jos haluat jakaa kanssamme mitä tahansa rahaan liittyvää!

Suosittuja blogikirjoituksia

Kiitos.

Olet nyt mukana menossa ja saat sähköpostilla tietoa kaikesta vaurastumiseen liittyvästä.

Terveisin,
-Sanna & Ville

Ville ja Sanna Kinanen

Haluatko oman taloutesi parempaan kuosiin?

Tule mukaan Rahatreeniin laittamaan oma talous aiempaa parempaan kuntoon. Rahatreenin on käynyt jo yli 5000 suomalaista.

Nyt vain 27 €

Strateginen sijoittaminen LIVE
Strateginen sijoittaminen LIVE-valmennus (15-18.9.2024)

Haluatko tehdä suurempia tuottoja pienemmällä riskillä? 👇

Katso lisää ja tule mukaan!