Olen lapsuudesta asti kuullut kaikki samat opit, jotka varmaan kerrotaan kaikille lapsille: ”käytä rahasi viisaasti, raha ei kasva puussa” ja niin edelleen, mutta ne eivät ole saaneet minua erityisen säästeliääksi. Perusluonteeltani taidan olla aikamoinen hedonisti, sillä myönnän rakastavani shoppailua, vaatteita, take away -kahveja ja kauniita huonekaluja.
”Mieluummin nautin nyt, kuin kituutan ja säästän – eihän sitä tiedä mitä huomenna tapahtuu, joten elämästä täytyy nauttia”, on tainnut olla alitajuinen mottoni jo pitkään ja sen mukaan olen elänytkin. Tiedostan olevani myös etuoikeutettu, koska olen pystynyt omalla yritystoiminnastani saamillani tuloilla elämään elämää, jossa voi tehdä näin, mutta samalla takaraivossa on jo vuosia ollut ajatus siitä, että rahaa olisi esimerkiksi vuosien päästä koittavien eläkepäivien takia viisasta säästää. Säästäminen vain jo sananakin tuntui todella masentavalta ja siltä, että se merkitsee kaikesta kivasta luopumista. Säästämisen aidon ilon löysin vasta, kun kuulin sille erittäin paljon paremman ja innostavamman termin: maksaminen itselle.
Kirjoitin suhtautumisestani rahaan jo aiemmin - tästä pääset lukemaan minun rahatarinani!
Maksatko rahaa muiden taskuun vai omaasi?
Mistä tuo termi tuli minulle tutuksi? Ymmärsin sen merkityksen syvällisesti silloin, kun luin Babylonin rikkain mies -nimisen kirjan ensimmäistä kertaa noin vuosi sitten. Kerron hiukan, mistä kirjassa on kyse - siltä varalta, että kirja ei ole sinulle entuudestaan tuttu. Yrittäjä ja kirjailija George S. Clason kirjoitti tuon lyhyehkön ja helppolukuisen rahakirjan jo 1920-luvulla. Kirjan sivuilla matkataan tuhansien vuosien taakse, muinaiseen Babyloniin, rikkauksien kehtoon. Babylonista tuli muinaisen maailman varakkain kaupunki, koska sen asukkaat olivat aikansa rikkaimpia ihmisiä, mutta kuinka he sen oikein tekivät? Clason kertoo vastauksen kirjassa vertauskuvallisien ja oivaltavien tarinoiden kautta. Nämä tarinat aikoinaan levisivät pankeissa ja vakuutuslaitoksissa ympäri maailmaa ja niistä lukuisat ihmiset ovat saaneet oppia sekä inspiraatiota raha-asioidensa hoitoon. Henkilökohtaisesti suosittelen kirjaa kaikille; se on loistava ja yksinkertainen johdatus raha-aiheeseen erityisesti niille, jotka eivät ole koskaan perehtyneet säästämiseen, sijoittamiseen tai taloudenpitoon sen kummemmin.
Mutta palataan siihen rahan säästämiseen… Eräs kirjan opetus kolahti minuun erityisellä tavalla ja haluan jakaa sinulle muutaman rivin, jotta oppisit saman, minkä minä. Kirjan ensimmäisessä luvussa Algamish -niminen vanha ja suunnattoman rikas mies kertoo tavalliselle nuorukaiselle, kuinka hän tuli varakkaaksi ja neuvoo, mitä hänenkin tulisi tehdä löytääkseen tiensä rikkauksiin.
Algamish sanoi näin: ”Löysin tieni rikkauksiin, kun tajusin, että osa tienesteistäni kuului yksin minulle.” Nuorukainen oli äimistynyt vanhuksen yksinkertaisesta vastauksesta ja ihmetteli: ”Siinäkö kaikki? Mutta minähän saan pitää kaiken, minkä tienaan, enkö saakin?” Vanhus vastasi: ”Et likimainkaan. Etkö maksa räätälille? Etkö maksa suutarille? Etkö maksa ruoastasi? Pystytkö elämään Babylonissa rahaa käyttämättä? Mitä sinulle on jäänyt viime kuun tienesteistä käteen? Maksat kaikille muille paitsi itsellesi, sinä teet muille töitä. Voisit aivan yhtä hyvin olla orja.”
Olemalla yrittäjä, teet töitä itsellesi ja ikäänkuin maksat myös itse itsellesi - käy lukemassa pohdintojani yrittäjyyden tuomasta vapaudesta tästä.
Nuorukainen todellakin oli vuodesta ja kuukaudesta toiseen kuluttanut aivan kaiken tienaamansa rahan, siitäkin huolimatta, että teki pitkiä työpäiviä kirjurina savitaulujen parissa. Algamish neuvookin nuorukaista jatkossa maksamaan itselleen kymmenesosan palkastaan jokainen kuukausi sen sijaan että tuhlaisi kaiken rahan muihin menoihin ja lisäksi opettaa, että rahan säästäminen ei itsessään riitä - säästetty raha täytyy laittaa tekemään töitä, eli tuottamaan lisää rahaa. Tällä viitataan korkoa korolle -ilmiöön, eli rahan sijoittamiseen.
Kirjassa sanotaan näin: ”Osa kaikista tienesteistäsi kuuluu yksin sinulle. Maksa ensin itsellesi. Älä osta vaatturilta tai suutarilta enempää kuin pystyt oman rahasi otettuasi maksamaan, ja jätä riittävästi rahaa ruokaan, hyväntekeväisyyteen ja jumalten kymmenyksiin.”
Algamishin sanoissa on viisautta. Hän opettaa nuorukaiselle, että kaikki tienattu raha, jota hän on pitänyt omanaan ja käyttänyt surutta ostamalla tavaraa ja palveluita muilta kauppiailta, on todellisuudessa menetettyä rahaa. Nuorukainen on ensisijaisesti tullut tehneeksi muita kauppiaita rikkaammaksi, mutta unohtanut itsensä kokonaan! Nuorukainen on tehnyt paljon töitä ja tienannut rahaa mukavasti, mutta hän on huomaamattaan maksanut ensin muille, eikä ollenkaan itselleen.
Tuhlarikin löysi aidon ilon säästämisestä
Minusta vertauskuva on fantastinen ja kiteyttää taitavasti sen, miksi rahan säästäminen voi tuottaa aitoa iloa ja tyydytystä. Kirjan lukemisen jälkeen ensimmäistä kertaa olen kokenut aitoa iloa rahan säästämisestä, sillä ymmärsin, että säästetty (ja sijoitettu) raha on sama kuin maksaisi palkkaa itselleen. Kun oikein pysähdyin ajattelemaan, niin ymmärsin, että huvituksien ja materian ostamisen voi nähdä myös vaivalla saadun rahan antamisena pois ja sekös vasta pahalta tuntuukin! Tällöin raha vaihtuu tavaroihin - omassa tapauksessani esimerkiksi vaatteisiin, sisustustavaroihin ja huonekaluihin. En lisäksi voi olla pohtimatta: Tuovatko tavarat minulle edes aitoa onnea? Rikastuttavatko ne minua? Useimmat niistä eivät, vaan samoille rahoille voisi keksiä paljon fiksumpaakin käyttöä, josta koituisi oikeasti iloa ja hyötyä pitkäksi aikaa.
Nykyään mietinkin jokaisen ostoksen kohdalla hetken: Tarvitsenko tätä todella? Tuoko tämä tavara minulle niin paljon iloa, että siihen kuluva raha tuntuu kohtuulliselta? Voisinko käyttää tämän rahan johonkin muuhun, joka tuottaa minulle pitkällä tähtäimellä vielä enemmän iloa tai hyötyä? Voisinko laittaa tämän rahan tekemään minulle lisää rahaa?
Elämästä saa nauttia, mutta ei kuitenkaan liikaa
Ostelen kyllä take away -kahveja edelleen joskus ja nautin elämästä, mutta järkevämmin kuin ennen. Punnitsen ostoksia tarkemmin - olen löytänyt käytetyn tavaran ja kierrätyksen tuottaman ilon ja pyrin ennen kaikkea käyttämään rahani niihin asioihin, jotka tuovat minulle aidosti jotain takaisin. Ostan esimerkiksi kursseja ja kirjoja mielelläni, sillä tiedän niiden tuovan minulle viisautta ja rikastuttavan henkistä pääomaani. Käytän edelleen rohkeasti rahaa liiketoimintaani eteenpäin vieviin asioihin, enkä pihistele silloin, kun kyse on esimerkiksi asiakkaideni hyvinvoinnista tai oman liiketoimintani edistämisestä.
Ilo ja nautiskelu kuuluu myös elämään. Tärkeä pointti ostoksien tekemisessä mielestäni on pysähtyä harkitsemaan sen tarpeellisuutta. Jos olet luonteeltasi tuhlaaja, kuten minä olen ollut, niin tässä tulee minun vinkkini sinulle, rakas lukija: Jos suunnittelemasi ostos ei tuota sinulle suurta iloa tai hyötyä - tai sydämessäsi tiedät, että ostoksen jälkeen sinulla ei ole enää varaa maksaa siinä kuussa mitään itsellesi, niin ostos kannattaa jättää kauppaan. Tällä tavoin säästämäsi rahan voit maksaa itsellesi säästöön ja laittaa rahan kiertoon tuottamaan sinulle itsellesi lisää rahaa. Eikö se kuulosta aika hienolta?