Miksi jokaisen naisen tulisi sijoittaa?

Nykyään yhä useammat naiset ovat kiinnostuneita sijoittamisesta - aina niin ei ole ollut. Rahamaailma, vaurastuminen ja sijoittaminen on aiemmin mielletty enimmäkseen miesten maailmaan. Kun taas naiset ovat tehneet enemmän kodin ja perheen eteen. Rahasta ei niinkään ole puhuttu naisten keskuudessa.

Rahan ja vaurauden tavoittelua on voitu pitää epäeettisenä, ikään kuin se olisi jotenkin muita hyväksikäyttävien, pahojen ja ahneiden ihmisten harrastus. Nämä ovat tietenkin pelkkiä uskomuksia ja täysin perättömiä sellaisia. Raha sinänsä ei ole hyvä eikä paha, koska jokainen ihminen käyttää rahaa - ihminen on sellainen, kuin haluaa olla ja voi tehdä rahalla paljon hyvää jos niin valitsee. 

Mitä tarkoittaa FIRE

Naisten tulisi turvata eläkettään, varsinkin jos hyödyntävät hoitovapaita

Pitkäjänteinen sijoittaminen kannattaa aloittaa jo siksi, että näin voi vaikuttaa omaan tulotasoonsa esimerkiksi eläkkeellä. Naiset ovat usein kotona osan aktiivisesta työelämävaiheesta, jos saavat lapsia ja haluavat hoitaa heitä kotona ennen päivähoitoon viemistä. Mitä useamman lapsen saa, sitä enemmän kotonaolovuosia kertyy. Mutta siihenkin voi etukäteen varautua säästämällä ja sijoittamalla. Ja toki sijoittamisella kerryttää myös tulevaa eläkettä.

Mitä nuorempana aloittaa sijoittamisen, sitä paremmin aika ehtii tehdä töitä puolestasi ja pääoma kasvaa korkoa korolle. Oletko nuori ja haaveilet eläkkeelle jäämisestä, vaikka jo viisikymppisenä? Silloin on runsaasti aikaa vielä hyväkuntoisena toteuttaa erilaisia asioita ja elää omannäköistä elämää - asua vaikka ulkomailla jos se on haaveena. Aikaiselle eläköitymiselle on oma termikin, firettäminen, joka tulee yhdysvalloista ja sanoista financial independence, retire early (taloudellinen itsenäisyys, aikainen eläköityminen).

Olemme kirjoittaneet firettämisestä blogiin aiemmin – tästä pääset lukemaan mielenkiintoisen tekstin, jossa muun muassa pohditaan firettämisen vaikutuksia kansantalouteen!

Taloudellinen turva on yksi hyvä syy aloittaa sijoittaminen. Vaikka olisit vakituisessa suhteessa, jossa molemmat puolisot käyvät töissä ja taloudessa on kahden ihmisen tulot, niin elämässä voi sattua mitä tahansa. Joko sinä tai puolisosi voitte sairastua, vammautua tai jäädä työttömäksi. Silloin tarvitaan taloudellista turvaa, että pahimman yli selviytyy ja pääsee taas jaloilleen. Taloudellinen turva on hyvä olla myös sen varalta, että tulee ero ja sitten onkin yksin vastaamassa suuremmasta osasta kuluja, kuin kahden palkansaajan taloudessa. Kenenkään ei kannata tuudittautua siihen, että kyllä se paremmin tienaava puoliso hoitaa raha-asiat ja hänen rahoillaan pärjätään. Jokaisen naisen kannattaa olla sen verran itsenäinen, että tallessa on myös omaa rahaa.

Rahasta täytyy puhua

Talousasioista on tärkeää puhua parisuhteessa, sillä raha on yksi yleisimmistä riidan aiheista perheissä. Jos molempien tulot ja menot on tiedossa, yhteiset ja omat tavoitteet ovat tiedossa ja eletään niiden suuntaisesti, on varmasti paljon vähemmän talousasioihin liittyvää huolta ja stressiä. Aikaa ja energiaa säästyy muihin mukaviin asioihin ja ilmapiiri on parempi, kuin alituiseen rahasta kiisteltäessä.

Lisää pohdintaa rahasta ja rakkaudesta voit lukea täältä.

Nainen voi säästää ja sijoittaa myös lapsille, siinä missä mieskin. Usein vanhemmat haluavat lapsilleen parempaa elämää, joten pienilläkin summilla voi vaikuttaa paljon, kun aikajänne on pitkä. Sijoitusten tuottoja voidaan käyttää lapsen itsenäistymisen vaiheessa, esimerkiksi opiskelukämpän rahoittamiseen. Lapset voi myös ottaa mukaan sijoittamiseen ja opettaa heille talousasioita heidän ikätasoonsa sopivalla tavalla. Yleensä viimeistään teini-iässä raha alkaa kiinnostamaan kovasti, kun halutaan ostaa kaikkea “mitä muillakin on”! Miksi et opettaisi siis budjetointia tässä vaiheessa? Lapsi oppii, että kaikkea rahaa ei voi käyttää, vaan osan voi säästää ja sijoittaa sekä näin saada lisää rahaa! Lapsi tai nuori voi myös itse tienata rahaa esimerkiksi kesätöistä ja säästää sekä sijoittaa niistä osan vanhemman avustuksella.

Riski on siinäkin, ettei raha-asioilleen tee mitään

Sijoittamisessa on toki riskinsä, mutta niin on siinäkin, että ei sijoita. Silloin häviää joka tapauksessa, koska tilillä seisova raha menettää arvoaan koko ajan. Koskaan ei kannata sijoittaa viimeisiä rahojaan tai niitä rahoja, jotka on varattu arkipäivän elämiseen. Siksi budjetointimalli on kultaakin kalliimpi, sillä sen ansiosta arkielämän pakolliset kulut on laskettu ja tiedossa. Budjettimallissa sijoittamiseen varataan 10% kokonaisbudjetista.

Mihin kannattaa sijoittaa

Sijoittamista voi ja kannattaa opiskella - sijoituksia kannattaa hajauttaa ajallisesti, maantieteellisesti ja eri omaisuuslajeihin. Omia sijoituksia kannattaa myös seurata tasaisin väliajoin, sillä mikä motivoisi sen paremmin, kuin nähdä, miten omat sijoitukset tuottavat lisää varoja!

Paula Kyllönen
Artikkelin on kirjoittanut Paula Kyllönen.

Suosittuja blogikirjoituksia

Kiitos.

Olet nyt mukana menossa ja saat sähköpostilla tietoa kaikesta vaurastumiseen liittyvästä.

Terveisin,
-Sanna & Ville

Ville ja Sanna Kinanen

Haluatko oman taloutesi parempaan kuosiin?

Tule mukaan Rahatreeniin laittamaan oma talous aiempaa parempaan kuntoon. Rahatreenin on käynyt jo yli 5000 suomalaista.

Nyt vain 27 €

Strateginen sijoittaminen LIVE
Strateginen sijoittaminen LIVE-valmennus (15-18.9.2024)

Haluatko tehdä suurempia tuottoja pienemmällä riskillä? 👇

Katso lisää ja tule mukaan!