Asutko nyt kerrostalossa, mutta mielessäsi olet monesti pyöritellyt ajatusta omasta talosta tai rivitalossa asumisesta? Vai asutko rivitalossa/omakotitalossa ja mietit huolettomampaa elämää? Tässäpä mietteitä ja kokemuksiani näistä eri asumismuodoista. Otan kantaa asumisen lisäksi myös erilaisiin kuluihin eri asumismuodoissa.
On kaunis kesäpäivä ja istuskelet kerrostalosi parvekkeella. Ympärilläsi on kesäkukkia ja ruukuissa sekä laatikoissa yrttejä kasvamassa. Mansikan taimi roikkuu amppelista täynnä kukkia. On kaunis alkukevään iltapäivä ja tulit hetki sitten kotiin töistä. Aurinko alkaa kääntyä talon sivuun ja ajatuksesi karkailevat pitkäaikaiseen haaveeseesi, kuinka ihanaa olisi asua rivitalossa tai omakotitalossa, jossa olisi oma piha ja pieni kasvimaa aivan siinä omenapuun vieressä..
Olen kiinnostunut asunnoista myös sijoitusmielessä - aiemmin kirjoitin, miten voit minimoida asuntosijoittamisen riskejä. Pääset lukemaan vinkkini riskien pienentämiseksi tästä.
Kerrostaloasuminen
Kerrostaloasuminen on Suomessa yleisin asumismuoto. Asuminen on huoletonta. Mitä korkeammalla kotisi sijaitsee, sitä pidemmälle näkymät monesti avautuvat. Parveke ja varsinkin lasitettu sellainen, antaa mukavasti väljyyttä asuntoon ja sinne voit laittaa kasvamaan kesäkukkia sekä yrttejä ja saat istuskella nauttimassa auringon lämmöstä.
Mitä huonoja puolia kerrostaloasumisessa sitten on? Ensimmäisenä tulee mieleeni äänet naapureista ja naapureille sekä liesituuletin, joka on päällä vain muutaman kerran päivässä. Meillä se sattuu olemaan päällä aina silloin, kun emme tee ruokaa. Hyviä puolia on se, että lämmitys kuuluu vastikkeeseen, jolloin yllättävää kuluerää ei synny, vaikka pakkanen kuinka paukkuisi. Kerrostaloyhtiöissä on usein suhteellisen paljon asuntoja, jolloin remonteille on monta maksajaa ja kulut eivät ole valtavan suuret yhtä asuntoa kohti. Kerrostaloasunnot ovat näistä vaihtoehdoista edullisimpia ja asuminen edullisinta varsinkin, jos asunnossa on oma vesimittari, jolloin et joudu maksamaan turhaan kiinteää hintaa veden kulutuksesta.
Asuminen rivitalossa
Rivitalon ehdottomana etuna näen oman pihan. Toisaalta jos aikaa on vähän, se piha on myös rasite, koska nurmikko on leikattava ainakin pari kertaa viikossa. Hyvää on myös se, ettei yläkerran naapurin kantapäiden äänet kuulu kotiisi - samoin kuin naapurien wc:n äänet ja suihkun humina. Päätyasunnossa on vain yksi naapuri ja itselleni on sattunut aina todella mukavia ja rauhallisia naapureita riippumatta siitä, olenko asunut päätyasunnossa vai keskellä taloa. Kesällä on kiva mennä juomaan aamukahvi omalle terassille nauttien auringon lämmöstä ja iltapäivällä sekä illalla nauttia auringon viimeisistä säteistä, jotka pihalle osuvat.
Rivitalon keittiöstä löytyy myös usein liesituuletin, jonka saat laittaa päälle aina kun haluat. Lämmitys on usein suora sähkölämmitys - eli paukkupakkasilla sähkölaitos muistaa ei-niin-mukavilla laskuilla. Kesällä tosin ei lämmitystä yleensä tarvita ja myös sähkölasku on sen mukainen. Taloyhtiö vastaa rakenteellisista asioista, kuten ulkomaalaukset, katon ja räystäiden puhdistus, lämminvesivaraaja yms. eli suurempia yllätyskuluja ei välttämättä tule. Rivitaloyhtiöt ovat tosin usein pienehköjä ja esimerkiksi mahdollinen vesivahinko tulee asukasta kohti monesti arvokkaammaksi, kuin kerrostalossa, jossa asuntoja, eli maksajia, on yleensä enemmän.
Omakotitaloasuminen
Oma tupa, oma lupa – sanonta lienee hyvä kuvaamaan omakotitalossa asumista. Vastaat itse kaikesta ja saat itse päättää kaikesta. Ei ole naapureita seinän takana häiritsemässä eikä kukaan sano, että et saa kuunnella musiikkia suhteellisen lujalla kello 12 yöllä. Sinulla on oma piha, jonne voit laittaa kasvimaan sekä marjapensaat ja lapsilla on tilaa juosta ja temmeltää. Saat nauttia ulkoelämästä omassa rauhassa ilman, että joudut lähtemään puistoon, rannalle yms. Talvella saat kipaista ulos tekemään lumilinnat ja –lyhdyt sekä katsella illalla, miten kivasti kynttilät palavat omassa pihassa.
Syksyllä syöt oman puun omenoita ja kirsikoita sekä mustaviinimarjat poimit omista pensaista. Omakotitalossa on usein suuremmat huoneet ja enemmän tilaa, kuin muissa asumismuodoissa. Omakotitalossa olet kuitenkin myös vastuussa kaikista kuluista. Onpa kyseessä sitten maalaukset, katon tai ikkunoiden uusiminen, lämminvesivaraajan vaihto, kosteusvahinko tai ihan mikä tahansa talossa rikki menevä tai kuluva asia - on vastuu vain ja ainoastaan sinulla. Et voi jakaa kulua kenenkään kanssa, vaan tarvitset suuremman puskurin niin suunniteltuja, kuin yllättäviäkin korjauksia varten, ellei kyseessä ole kotivakuutuksesta korvattava vahinko. Toisaalta saat remontoida ja muutella miten sekä mitä haluat etkä tarvitse lupia keneltäkään. Muista kuitenkin esimerkiksi kylpyhuoneremontissa, että vesieristeet täytyy vakuutusta varten olla ammattilaisen tekemät ja sähkö- yms työt saa tehdä vain ammattilainen.
Jos ja kun asunto myydään, halutaan siitä tietysti paras hinta. Miten oman asunnon arvoa voisi nostattaa ilman tuhansien eurojen remontteja? Lue täältä vinkkini asunnon hinnan nostamiseksi!
Kaikissa asumismuodoissa on siis puolensa. Toisissa elämäntilanteissa toinen on parempi, kuin toinen ja päinvastoin. Itse olen nauttinut jokaisen asumismuodon parhaista puolista ja pakko myöntää, että ehdottomasti helpoimmalla ”pääsee” kerrostalossa, jossa koti jää taaksesi, kun laitat oven kiinni ja odottaa sinua, kunnes palaat kotiin. Ellei sinulla ole eläviä kasveja, et tarvitse ketään huolehtimaan kodistasi poissa ollessasi, riippumatta oletko poissa kotoasi päivän vai vuoden. Omakotitalossa olet oman talosi herra, niin hyvässä kuin pahassakin eli huolehdit kaikesta itse. Mikäli olet poissa kotoa pidemmän aikaa, jonkun on käytävä huolehtimassa tietyistä asioista. Rivitalo on näiden kahden asumismuodon ”välimuoto”. Vaatii toki osaltaan huolenpitoa, mutta antaa myös vapauksia.