Siinä missä lapsille tulee opettaa koulussa valmiudet elämään ja jatko-opintoihin, niin siinä samassa vanhemmille kuuluisi velvollisuus opettaa lapsilleen, miten rahaa tulisi käsitellä ja arvostaa.
Aikuisena me olemme esimerkkinä ihan kaikessa ja kaikki, mitä teemme tai sanomme, vaikuttaa lapsiimme. Tämän vuoksi on erityisen tärkeää aina huomioida myös se, miten puhumme rahasta heidän läsnäollessaan. Voimme olla esimerkkinä siitä, että jokainen voi itse vaikuttaa omaan elämäänsä ja meidän täytyy olla vastuussa omista päätöksistämme. Kaikki mitä lapsi oppii pienenä, jää hänen alitajuntaansa ja pysyy siellä vielä aikuisena.
Opeta lasta ottamaan vastuu rahoistaan ja elämästään
Jokainen on siis itse vastuussa elämästään ja siitä, miten ja mihin rahaa käyttää. Se, mitä elämässään saavuttaa, on omien valintojen summa ja me voimme olla siitä esimerkkinä lapsillemme. Samalla voimme opettaa, ettei muita tarvitse kadehtia. Jos joku toinen menestyy elämässään, se ei ole meiltä toisilta pois. Jokainen, joka menestyy, on varmasti tehnyt töitä menestyksensä eteen. Meillä kaikilla on samat mahdollisuudet menestyä elämässä. Sillä ei ole merkitystä, miten varakas perhe on ollut. Sillä kaikki, mikä vaikuttaa omiin päätöksiin, on meidän omien korviemme välissä.
Raha ei ole itsestäänselvyys
Itse mietin miten pitkällä olisin elämässäni nyt, jos minulle olisi pienestä pitäen kerrottu, miten rahaa kannattaa säästää ja sijoittaa. Tärkein asia rahasta puhumisessa olisi mielestäni se, että lapsi ymmärtää, ettei raha ole itsestäänselvyys. Ja tätä kautta lapsi oppisi arvostamaan rahaa. Ihan joka euroa ja senttiä. Tiedämme sanonnan “pienestä purosta kasvaa iso joki” ja tämä on mielestäni erittäin hyvä ja paikkansa pitävä sanonta. Jokainen euro ja sentti kasvattaa varallisuutta. Jostain meidän jokaisen on aloitettava - miksi ei jo pienestä pitäen?
Opeta lapselle miten rahaa käsitellään
Lapselle tulisi jo hyvin pienestä pitäen antaa mahdollisuus käsitellä rahaa, esimerkiksi käydä yhdessä kaupassa lapsen kanssa ja tehdä ostoksia. Rahaa tulisi käsitellä ihan rahana eikä ostoksia maksettaisi esimerkiksi pankkikortilla. Näin rahan käyttö olisi konkreettisempaa ja mikä parasta - siinä samalla laskutaidotkin karttuvat.
Lapselle voi opettaa jo varhaisessa vaiheessa budjetointia
Ennen ostoksille lähtöä olisi hyvä kertoa lapselle, mikä on budjetti, eli minkä verran on suunniteltu ostoksien maksavan. Budjetoinnin tärkeyttä tässäkään asiassa ei voi vähätellä.
Jos itse olisin oppinut heti pienestä pitäen budjetoimaan, niin olisin varmasti ollut taitavampi rahan käyttäjä vanhempana. Sen sijaan olen ollut suuren luokan “tuhlaaja” rahapersoonaltani tai “välttelijä” - enkä ole halunnut nähdä hupenevaa pankkitiliäni, kun olen samalla surutta laittanut rahaa palamaan.
Lapselle kannattaa opettaa, että kaikki tulot ja menot voi laittaa itselleen ylös. Lapsi voi pitää vaikka omaa vihkoa, johon kirjaa nämä asiat. Aikuinen voi auttaa ja muistuttaa aina, kun rahaa on käytetty tai kun on saatu rahaa syntymäpäivälahjaksi, merkitsemään nämä asiat vihkoon. Kun lapsi on riittävän vanha, hän voi tehdä muistiinpanot esimerkiksi tietokoneelle. Tästä tulee lapselle tapa jo pienestä pitäen.
Lapsen on hyvä oppia jo pienestä pitäen, miten säästetään
Lisäksi olisi hyvä opettaa mahdollisimman pian säästämään rahaa, vaikka viikkorahan muodossa. Mielestäni olisi hyvä opettaa lapselle, että hän saa viikkorahaa, kun hoitaa jonkun kotitehtävän. Tämä kotitehtävä voisi olla vaikka lapsen oman sängyn petaaminen joka päivä. Tai joku muu kotityö, josta ollaan yhdessä sovittu lapsen kanssa. Näin lapsi ymmärtäisi myös sen, ettei raha tule tyhjästä, vaan sen eteen tulee tehdä töitä.
Lapsen kanssa voisi sopia yhdessä sopiva säästösumma, joka hänen tulisi saavuttaa. Ja hänellä voisi olla mahdollisuus ostaa itselleen tällä summalla jokin itselleen tärkeä asia. Samalla tämä olisi palkinto siitä, että hän on saavuttanut tavoitteensa. Tätäkään asiaa en unohtaisi, sillä itsensä palkitseminen on aina tärkeää.
Listasin aiemmin syitä, miksi joku haluaa olla yrittäjä. Jos siis yrittäjyys kiinnostaa - käy lukemassa aiempi kirjoitukseni tästä!
Älä aliarvioi lapsen taitoja
Lapselle kannattaa myös opettaa, mihin rahoja kannattaa säästää. Ainakin osa rahoista kannattaa laittaa korkeakorkoiselle tilille tai rahastoihin, jossa raha kasvaa korkoa korolle ja ei vain seiso pankkitilillä kärsien inflaatiosta.
Kun lapsi on kouluikäinen, hän opettelee laskemaan ja lukemaan. Hän kypsyy vuosi vuodelta enemmän ja on hyvin avoin oppimaan uusia asioita. Tässä kohtaa muistuttaisin, ettei koskaan voi vähätellä sitä, miten viisaita lapset ovat. Jo hyvin pienestä pitäen he ymmärtävät asioita, joita me aikuiset saatetaan väheksyä tai ajattelemme, ettei asia voi heitä vielä kiinnostaa.
Kun kerroin lapselleni ala-asteikäisenä, mikä on “korkoa korolle” -ilmiö, näin miten hänen silmänsä kirkastuivat, kun hän taas oppisi jotain uutta. Olin ottanut tätä varten netistä korkoa korolle - laskurin, johon oli helppo muuttaa lukuja ja näin nähdä, miten säästösumma kasvoi vuosien aikana.
Laskurista saattoi muuttaa esimerkiksi säästöaikaa ja summaa. Lisäksi sinne pystyi muuttamaan korkoprosentin. Yllätyin siitä, miten kiinnostava tämä aihe oli lapseni mielestä ja näin olin jo vähän enemmän avannut lapselleni näkökulmaa sijoittajan maailmasta.
Lapsi voi olla mukana auttamassa ja oppii näin konkreettisemmin asioita
Olemme juuri ostaneet ensimmäiset sijoitusasunnot mieheni kanssa. Haluan ottaa lapseni mukaan myös tähän maailmaan. Kun tulee tarvetta käydä remontoimassa asuntoa, otan lapset mukaan osallistumaan ja auttamaan. Näin voin konkreettisesti näyttää ja kertoa, mitä asuntosijoittaminen on. Ja näin ollen ajan kanssa lapseni voivat itse kiinnostua aiheesta enemmän ja kun on oikea aika, lähteä myös itse asuntosijoittajiksi.
Vanhemmat toimivat esimerkkeinä omille lapsilleen
Kaikkea mitä me vanhemmat teemme, ei tarvitse lapsien tehdä. Haluan tässä tuoda esille sen, miten me voimme vanhempina tarjota lapsillemme erilaisia mahdollisuuksia. Jos olisin jo lapsena tietänyt, mitä mahdollisuuksia raha voi minulle tarjota, olisin ollut onnekas. Vaikka ne asiat ovat avautuneet minulle vasta nyt ja opiskelemalla, olen tästäkin mahdollisuudesta todella kiitollinen. Nyt voin opettaa niitä omille lapsilleni ja he voivat tehdä asiat toisin. Ja he voivat taas opettaa oppimaansa eteenpäin.
Voit olla esimerkkinä lapsellesi myös hyväntekeväisyydessä
Olen aina halunnut tehdä hyväntekeväisyyttä niihin kohteisiin, jotka ovat olleet minulle tärkeitä. Olen voinut antaa omastani, vaikka minulla ei ole ollut isoa omaisuutta. Pienikin avustus auttaa muita. Olen aina tiedostanut sen, että olen hyvin onnekkaassa asemassa elämässäni. Minulla on aina ollut koti ja olen voinut opiskella. Minulla on ollut harrastuksia ja ystäviä. Ja en ole varakkaasta perheestä, vaan ihan tavallisesta keskituloisesta perheestä.
Minua on aina koskettanut se, miten toiset ihmiset elävät huonoissa oloissa ja vailla ruokaa. Tämän lisäksi olen aina auttanut enemmän tai vähemmän eläinten hyvinvointia. Näitä asioita olen myös opettanut lapsilleni. Olen kertonut heille, miten erilaisissa oloissa toiset ihmiset tai lapset elävät. Tämän asian kanssa ei ole tarvinnut olla yksin, sillä meillä on hyvin kattava koulujärjestelmä ja jo peruskoulussa näistä asioista kerrotaan. Omalla toiminnallani olen voinut olla esimerkkinä, miten eri tavalla meistä jokainen voi auttaa muita apua tarvitsevia.