Alle 30-vuotias tuore äiti kertoo miten hän on suunnitelllut vauvan raha-asioita.
Omassa tilanteessani lasta yritettiin puolisen vuotta ennen positiivista raskaustestiä, joten olimme mieheni kanssa osittain valmistautuneita lapsen tuloon myös rahallisesti. Jo useamman vuoden ajan ennen lapsen yrittämistäkään olin säästänyt itselleni puskurin (lähinnä työttömyyden, sairastumisen tai äkillisten omakotitalon korjausmenojen takia) sekä sijoittanut säännöllisesti rahastoihin. Minulla on myös pieni osakesalkku sekä yksi sijoitusasunto - omat raha-asiani (jo ennen vauvaa) ovat siis kunnossa.
Ensimmäisen ultran jälkeen perustimme mieheni kanssa yhteisen tilin vauvaa varten. Tilin on tarkoitus toimia vauvan puskurina - kun harrastukset alkavat maksaa tai jos jokin isompi hankinta tulee eteen, käytämme rahaa "vauvatililtä". Heti perustamisen jälkeen aloimme laittaa tilille kuukausittain saman summan, jonka laitamme tilille edelleen. Vauvalle kerkeää siis kertyä puskuria ihan mukavasti jos ajatellaan, että vasta kouluikäisellä alkaa olemaan "ylimääräisiä maksullisia menoja".
Lapselle säästäminen
Lapsilisän olemme budjetoineet vaippoihin & muihin vauvan perustarvikkeisiin - eli siihen mihin se on tarkoitettukin - vauvaan itseensä. Moni laittaa lapsilisän suoraan säästöön lasta varten ja tavallaan mekin teemme niin, mutta vauvatilille laittamamme summa on lapsilisää suurempi. Kun sen aika koittaa, että rahat voi siirtää lapselle itselleen (olemme pohtineet, että 15-vuotiaana hän voisi saada ainakin osan), ei summasta mene lahjaveroa, koska olemme huomioineet verottajan asettaman lahjaveron 4 999€/3v rajan. Toki summa on tuolloin useamman vuoden päästä suurempi kuin tuo - mutta me pystymme todistamaan, että rahaa on kerätty useamman vuoden ajan pieniä summia kerrallaan, jotka kokonaisuudessa alittavat tuon rajan.
Olen aina ollut sitä mieltä, että raha (tai lähinnä sen puute) ei saa olla syy palata töihin lapsen ollessa pieni. Tällä hetkellä ajatuksena olisi hyödyntää hoitovapaata ainakin vuoden verran vanhempainvapaan perään ja siihen olemme varautuneet säästöillä ja lisätuloja hankkimalla. Lisätulot ovat vielä toistaiseksi pieniä tulovirtoja, jotka koostuvat mm. osingoista, tekemistäni sisällöntuotannoista ja sijoitusasuntojen positiivisista kassavirroista. Lisätulot on täytynyt kuitenkin miettiä vauvan etu edellä sekä vanhempainrahaa ajatellen - työskentely vanhempainvapaan aikana vain sunnuntaisin ei vaikuta tukeen.
Meidän vauvamme on nyt kuusiviikkoinen ja hänen unenlahjansa ovat niin huikeat, että pystyn äitinä tekemään muutamia tunteja silloin tällöin sisällöntuotantoa. Kaikki lisätulot, jotka tämän vanhempainvapaan aikana tienaan laitan sivuun hoitovapaata varten. Kyseessä on siis lyhyen aikavälin säästäminen, kuten jotkut tekevät lomamatkaa tai tiettyä isompaa hankintaa varten. Samanaikaisesti teen edelleen pitkäaikaisia sijoituksia lähinnä rahastoihin, mutta säännölliset säästöt joudun todennäköisesti laittamaan jäähylle hoitovapaan ajaksi.
Oman kodin asuntolainaan olen miettinyt maksuvapaan ottamista, mutta jos korko pysyy yhtä alhaisena niin skippaan maksuvapaan ja hyödynnän vapaita vasta korkojen noustua (kun itse laina lyhenisi silloin vähemmän joka tapauksessa).
Tavoitteena on toki kasvattaa lisätuloja sen verran, ettei mistään jo budjetoidusta tarvitsisi "luopua" hoitovapaan aikana, mutta menen kuitenkin täysin vauvan ehdoilla - vaikkei lisätuloja olisi ollenkaan muutamaan kuukauteen, tiedän että pärjäisimme jo kerrytetyillä säästöillä, kotihoidon tuella sekä miehen palkkatyöllä. Yksi tavoitteistani on myös hypätä pois työntekijän oravanpyörästä ja perustaa liiketoiminta, jota voin harjoittaa mistä vain, jolloin voisin nauttia mahdollisesti ainoasta lapsestani enemmän.
Vauvat eivät kuitenkaan ole samanlaisia ja siksi joillekin pelkkä ajatus muutaman tunnin työnteosta lisätulon hankkimiseksi äitiyslomalla on mahdoton. Siksi ennakointi & hyvä suunnitelma varasuunnitelmineen ovat ensisijaisen tärkeitä - eikä siitäkään haittaa ole ollut, että raha-asiat ovat olleet kunnossa jo ennen ajatustakaan vauvasta. Äitiyden ja rahan yhdistämisestä tiivistäisin, että rahan kanssa kannattaa ystävystyä hyvin viimeistään odotusaikana, jotta voi äitinä keskittyä vauvaan ja omaan jaksamiseen.