Muuta rahatarinasi suunta opiskelemalla

Yleisin käsitys opiskelusta on se, että istutaan koulun penkillä ja opettaja opettaa sinulle asioita. Omalla kokemuksellani ammattikorkeakoulusta sanoisin, että siellä on tyylinä itseopiskelu. Itse olen käynyt ammattikorkeakoulua vuoden ja jättänyt sen kesken erinäisistä syistä. Koulun lopettamisen jälkeen olen kuitenkin kokenut oppivani enemmän ja jopa hyödyllisempiä asioita, mitä opin vuoteni aikana amk:ssa.

miksi rahaa ei opeteta kouluissa

Itselleni opiskelu on ollut kuluneen vuoden aikana oppimista käytännössä työelämässä sekä itseopiskelua kotona aiheesta, joka minua suuresti kiinnostaa: raha. Näistä kahdesta eniten olen saanut oppia raha-asioiden opiskelusta. Aloitin opiskelun rahasta "Bisnesnainen" nimiseltä verkkosivulta ostamallani Kuukauden rahatreenillä. Tämä kuukauden mittainen verkkokurssi avasi silmiäni ja herätti palavaa kiinnostusta aihetta kohtaan.

Kirjat

Aloin lukemaan kirjoja aiheeseen liittyen. Olen lukenut mm. osakesijoittamisesta, yritysmaailmasta ja tällä hetkellä kirjastossa odottaa kirja metsäsijoittamiseen liittyen. Vielä on monia aiheita, mihin liittyen aion kirjoja ostaa ja käydä lainaamassa (mindset on vuorossa seuraavana). Kirjoista olen saanut lisää uutta ja hyvää tietoa sijoittamisesta ja ne ovat laittaneet pohtimaan asioita monilta näkökulmilta. Tiedon lisäksi ne auttavat minua rauhoittumaan ja asettumaan hetkeksi aloilleni, koska olen luonteeltani muuten hieman levoton. Lukeminen on myös iltaisin auttanut nukahtamaan.

eri tapoja opiskella rahaa

Podcastit & Blogit

Nykyisin on olemassa podcasteja kaikkeen makuun ja itse olen tykännyt kuunnella raha-aiheeseen liittyvää materiaalia. Olen kuunnellut pääasiassa Nordnetin tuottamaa rahapodia, jossa on minusta varsin loistavaa materiaalia säästämiseen ja sijoittamiseen liittyen. Myös Youtubessa on paljon videoita, joissa pääsee syvällisemmin paneutumaan aiheeseen.

Olen myös lukenut netistä blogeja, joissa käsitellään sijoittamista sekä rahan käyttöä. Niistä on saanut hyviä käytännön esimerkkejä miten asioita tehdään ja miten sijoitukset alkavat ajan saatossa kasvaa. Muutamista sijoittajien blogeista, joissa avoimesti kerrotaan menot, tulot ja sijoituksen kasvu olen saanut motivaatiota omaankin tekemiseen.

Miten olen hyötynyt tästä kaikesta?

,Olen aloittanut säästämisen ja sijoittamisen hyvinkin pian sen jälkeen kun kävin ensimmäisen verkkokurssini. Laitoin jo pitkään mielessä olleen asp-tilin pystyyn, jonne olen säästänyt rahaa tulevaa kotiani varten. Arvo-osuustilin avasin pari viikkoa tämän jälkeen ja sinne olen tallettanut rahaa parin kuukauden välein. Olen tehnyt suunnitelman sijoituksistani ja toteuttanut sitä sen myötä, mitä rahaa olen tallettanut.

Olen saanut arvokasta tietoa rahankäytöstä, joka on kehittänyt itseäni. Uskallan väittää, että ilman opiskelua en olisi saanut aloitettua näin nuorena (23-vuotiaana) yhtäkään asiaa yllämainituista. Opiskeluni on antanut uutta intoa edistää asioita, jotka ovat mielessäni olleet jo kauan ennen aloittamistani sekä lisäksi saanut herätettyä tuttavieni mielenkiintoa aihetta kohtaan. Olen huomannut, että opiskella voi siis monella muullakin tapaa, kuin ainoastaan koulun penkillä. Kaiken lisäksi tämä on ollut henkilökohtaisesti jopa arvokkainta oppia heti luku- ja laskutaidon oppimisen jälkeen. Tämän vuoksi aion jatkaa opiskelua innolla unelmat mielessäni, koska uskon että tämä kaikki on vasta alkusoittoa tälle matkalle.

Suosittuja blogikirjoituksia

Kiitos.

Olet nyt mukana menossa ja saat sähköpostilla tietoa kaikesta vaurastumiseen liittyvästä.

Terveisin,
-Sanna & Ville

Ville ja Sanna Kinanen

Haluatko oman taloutesi parempaan kuosiin?

Tule mukaan Rahatreeniin laittamaan oma talous aiempaa parempaan kuntoon. Rahatreenin on käynyt jo yli 5000 suomalaista.

Nyt vain 27 €

Strateginen sijoittaminen LIVE
Strateginen sijoittaminen LIVE-valmennus (15-18.9.2024)

Haluatko tehdä suurempia tuottoja pienemmällä riskillä? 👇

Katso lisää ja tule mukaan!