Nyt maksan oppirahat, kun en opiskellut riittävästi

Innostuin sijoittamisesta kesällä 2017, jolloin hamstrasin itselleni rahasto-osuuksia ja tulipa siinä ostettua osakkeitakin – suoraan sanoen: mistään mitään tietämättä. Rahastoihin olen sijoittanut osan puskurista ja sieltä ei tappioita ole tarvinnut kotiuttaa missään vaiheessa -päinvastoin, myin yhden hyvin tuottaneen rahaston kaikki rahasto-osuuteni saadakseni käsirahan ensimmäiseen sijoitusasuntooni.

Sen verran paneuduin osakkeisiin, että tarkistin, mitkä yritykset ovat maksaneet osinkoja ja ostin sellaisia suomalaisia osakkeita, joista epäilin saavani osinkoa. Tämä teksti perehtyykin siihen, kuinka paljon oppirahoja tuli minulle maksettavaksi siitä, etten perehtynyt osakesijoittamiseen riittävästi.

Hyvin suunniteltu on todellakin puoliksi tehty

Ei ollut tällä tytöllä suunnitelmaa, ei. Tai oli – ostan osakkeita ja pidän ne itselläni loppuelämän sekä nautin osinkotulosta. Eikö kuulostakin todella selkeältä ja konkreettiselta suunnitelmalta?

Tappiollisimmat osakkeet

Olin päättänyt käyttää osakkeisiin 5 000€ ja nyt tosiaan maksan oppirahoja siitä, etten opiskellut osakesijoittamista pätkääkään ennen aloittamista. Vaikka tärkeintä sijoittamisessa onkin nimenomaan aloittaa, niin heti toiseksi tärkeimpänä tulee se, että malttaa opiskella sijoittamista, jotta tietää, mitä tekee. Kolmantena – ylläpidä oppejasi konkreettisella tekemisellä ja opiskelulla. Trust me, puhun kokemuksesta.

Ostin siis tosiaan summanmutikassa osakkeita – jokaista yritystä kohden käytin noin 200-500€. Tarkastelin vähän eri aikavälin käppyröitä ja päättelin itsekseni, että okei – tämä osake on tullut jonkin verran alas nyt hetken aikaa – voisi siis olla hyvä aika ostaa tätä nyt. ”Eiköhän ne sieltä sitten nouse”. No ei noussut.

Älä jätä suunnittelematta, kuten minä. Tästä pääset lukemaan tarkat ohjeet, miten teet hyvän sijoitussuunnitelman.

Hyväksyin tappioni jo muutaman kuukauden jälkeen

Kun salkku painui yli 10% miinukselle, totesin, että sinne meni ne rahat. Yhdessä vaiheessa jopa unohdin, että minulla oli osakkeita, kunnes keväällä tuli ensimmäiset osingot. Vaikka tiesin, että salkku on miinuksella, järkytyin silti, kun huomasin euromääräisen tappioluvun muuttuneen kolminumeroisesta nelinumeroiseksi.

Tässä vaiheessa yritin pelastaa tilannettani suunnittelemalla. Päätin, että odotan vain rauhassa sitä, että osakkeet joskus nousisivat ja myisin ne heti, kun olisin vähintään +/- 0 tilanteessa – eli en jäisi siinä vaiheessa enää odottelemaan minkäänlaista tuottoa. Kului vuosi. Yhden yrityksen osakkeet sain myytyä niin, että minulle jäi 50€ plussaa. JES – ajattelin, kyllä se tästä. Odotan vain rauhassa, niin kyllä minä omani saan vielä takaisin.

Koska kaupankäyntini ei ollut millään tavalla aktiivista, päätin siirtää osakkeet ”lojumaan” omaan pankkiini (alun perin olin perustanut arvo-osuustilin Nordnetiin), koska saisin asioinnin keskittämisestä bonuksia. Siirsin myös sen takia, koska nollakuluinen siirtokampanja tuli voimaan – eli osakkeiden siirto ei maksanut minulle mitään.

Nyt on aika vapauttaa rahat muualle tuottamaan ja realisoida tappiot

Sitten päästään alkuvuoteen 2020. Tähän mennessä olin saanut osakkeista osinkoa nettona yhteensä noin 500 euroa ja tosiaan myynyt yhden yrityksen osakkeet 50€ voitolla (tässä otettu huomioon myös kaupankäyntikulut). 2,5 vuotta sitten olin laittanut osakkeisiin kiinni yhteensä 5 000€.

Tällä hetkellä salkkuni on yli 40% pakkasella ja tappiolla euroissa melkein 2 500€. Harmittaako? Kyllä. Opinko tästä jotain? Kyllä. Aionko jäädä märehtimään asiaa sen enempää? En. Asialla on se kuuluisa valoisakin puoli: Tappiot voi vähentää verotuksessa ja mikä arvokkainta – maksamalla näinkin kalliisti omasta ”tyhmyydestä” ja laiskuudesta opiskelun suhteen, en varmasti laimilyö sijoittamisen ja raha-asioiden opiskelua enää.

Mitä sijoittaminen vaatii?

Nyt siis myyn kaikki testisalkun osakkeet pois, kun tämän kevään osingot ovat irronneet. Osa yrityksistä ei maksa osinkoa tänä vuonna, joten ne olen jo myynyt. Toimeksiannot olen tehnyt valmiiksi osingonmaksajille ja nyt vain odotan niiden toteutuvan. Puolet siitä kaikesta, joka nyt minulle ”jää käteen” tästä kokemuksesta käytän pitkän osakesalkun rakentamiseen ja puolet treidaamiseen.

Mukaan mahtuu myös onnistumisia osakesijoittamisessa

Kutsuin tätä osakesalkkuani ”testisalkuksi” ja olen näiden testiosakkeiden jälkeen ostanut osakkeita paremmalla menestyksellä, koska tutustuin erilaisiin osakesijoittamisen strategioihin paremmin sekä oikeasti opiskelin aihetta laajasti ja tarkasti. Eli onnistumisiakin on tässä välissä tapahtunut jo osakesijoittamisen kanssa – en jäänyt tuleen makaamaan ja ajatellut, etten enää ikinä sijoita osakkeisiin, koska tuli niin pahasti takkiin.

Jotkut asiat on näköjään opittava kantapään kautta.

Jasmin Kylliäinen
Artikkelin on kirjoittanut Jasmin Kylliäinen.

Suosittuja blogikirjoituksia

Kiitos.

Olet nyt mukana menossa ja saat sähköpostilla tietoa kaikesta vaurastumiseen liittyvästä.

Terveisin,
-Sanna & Ville

Ville ja Sanna Kinanen

Haluatko oman taloutesi parempaan kuosiin?

Tule mukaan Rahatreeniin laittamaan oma talous aiempaa parempaan kuntoon. Rahatreenin on käynyt jo yli 5000 suomalaista.

Nyt vain 27 €