Oma suhtautumiseni rahaan on muuttunut viime aikoina, kun taloudellisen niukkuuden kautta olen joutunut kiinnittämään rahaan huomiota aivan uudella tavalla. Mikään rahatilanteessani ei vielä ole ratkennut kokonaan, mutta olen havainnut menneisyydestä juontuvia rahaan liittyviä käsityksiä, jotka ovat istuneet minussa sitkeästi. Nämä käsitykset ovat aiheuttaneet minulle varsin ristiriitaisen rahankäyttömallin: toisaalta huolettoman, mutta lopulta melko ongelmallisen.
Rahankäyttötapojani punnitessani tiedostan, että olen nyt suuntautumassa toisenlaiseen tulevaisuuteen, jossa rahasta saa puhua ja siihen voi kiinnittää huomiota, ja se voi merkitä myös hyvää. Opiskeluaikanani luotin siihen, että opintotuki tulee tilille, ja se yhdessä satunnaisten iltatöiden kanssa riittää elämiseen. En koskaan kiinnittänyt paljoakaan huomiota siihen, mitä tililläni sillä hetkellä oli.
Siihen aikaan laskut käytiin maksamassa pankkiautomaatilla. Muistan, kun jonotin maksuvuoroani kädessäni nippu laskuja: vuokra-, puhelin- ja harrastusmaksut. Jännitin joka maksun jälkeen, että jääkö tilille vielä sen verran rahaa, että se riittää seuraavaan tilipäivään? Huokasin helpotuksesta, kun riitti. Jos rahaa jäi vielä seuraavan päivän ruokaankin, en kantanut huolen häivää enää siitä eteenpäin – luotin siihen, että rahaa tulisi ajallaan taas jostakin. Jokin keikkatyö ilmestyisi minulle juuri sopivasti, ja kun vain tekisin ahkerasti kaiken, mitä eteeni ilmaantui, myös rahat riittäisivät. Jotenkin aina selvisin, vaikka käsitykseni siitä, minkä verran tililläni oli rahaa, oli aika sumuinen.
Käytin rahaa huolettomasti
Käytin rahaa aikanaan melko huolettomasti, ja sama huolettomuus on jatkunut näihin
päiviin asti. Vilkaisematta tililleni olen voinut ostaa hetken mielijohteesta vaikkapa vaatteen tai pienen kalusteen, johon olen silmittömästi ihastunut. Kerran jos toisenkin olen kassalla saanut tuskanhikikohtauksen, kun maksupääte näyttää: ”Ei hyväksytty”. Olen monet kerrat kaivellut pikkukolikoita rahapussin pohjalta ja saanut nipin napin tehtyä ostoksen. Toisinaan olen myös joutunut jättämään löytämäni ihanuuden kassalle. Joskus olen myös laskuja maksaessani jäänyt haukkomaan henkeä tyhjän tilin edessä, lainannut rahaa tai neuvotellut eräpäivistä.
Lapsuudenkodistani olin oppinut sen, että aina oli niukkaa. Kaikessa säästettiin, mutta rahasta ei silti puhuttu ääneen. Raha oli jotain, mitä ei saanut haluta eikä juurikaan mainita puheissa. Ajattelen, että sotavuodet nähneiltä sukupolvilta on mahdollisesti siirtynyt meille jälkipolville käsitys siitä, että on tyydyttävä siihen, mitä on. Työ, uurastaminen ja säästäminen ovat olleet keinoja selvitä. Rahan tavoitteleminen on ollut itsekkyyden merkki. Rikastumista on pidetty kopeuden ja kylmäsydämisyyden aiheuttajana tai vain harvojen etuoikeutena.
Tähän asti olen ajatellut, ettei rahaa kuulu ajatella
Edelleen nämä edellä mainitut uskomukset vaikuttavat. Tähän asti olen ajatellut, että rahaa ei kuulu ajatella. Tärkeämpää on omistautua intohimolleen ja huolehtia perheestään ja omasta hyvinvoinnistaan kaikilla muilla tavoilla paitsi ajattelemalla rahaa. Olen ajatellut, että mitä niukempaa, sen parempaa. Raha itsessään ei ole mikään onnellisuuden mittari, vaan onni on löydyttävä henkisistä ja ei-materiaalisista arvoista. Vain mielikuvitus on rajana, kun on keksittävä keinoja selvitä ilman rahaa.
Nyt on kulunut noin kaksikymmentä vuotta siitä, kun muutin kotoa opiskelemaan ja siirryin työelämään. Havahduin ongelmalliseen rahankäyttötapaani, kun pikkuhiljaa tili on alkanut mennä totaalisesti miinukselle. Asuntolainoja ja muuta velkaa on kerääntynyt. Niihinkin olen tähän asti suhtautunut kevyesti, ajatellen: ”Kyllä kaikki järjestyy!”
Kun elämä vei tarpeeksi umpikujaan, huomasin, etteivät asiat enää etene näin. Taloudellinen niukkuus paheni niin, että olemme eläneet viime vuodet lähes köyhyysrajalla. Perustarpeista, kuten päivittäisestä ruuasta ja vaatteista, on tullut arvokkaita ja isommat unelmat ovat joutuneet odottamaan. Minun oli tehtävä täyskäännös ja siitä on alkanut uudenlainen ajattelutapani rahaan liittyen. Minun on ollut pakko myöntää, että mikään ei järjesty itsestään, vaan asioihin on tartuttava. Suunnitelmallisuus ja päämäärätietoisuus auttavat. Omaa budjettiaan voi laskea, seurata ja vaikuttaa siihen, ettei tili ylity, vaikka rahaa olisi käytettävissä kuinka vähän tahansa.
Oloni on huojentunut huomattavasti, kun olen saanut sellaisen kokemuksen, että hallitsen sitä, mitä tililläni tapahtuu. Minulla on jatkuvasti tieto siitä, minkä verran rahaa on käytettävissä. Tunnen nyt kantavani vastuutani paremmin kuin ennen, ja paradoksaalisesti se onkin vapauttanut eikä muodostunut taakaksi. Kun aloin lukea rahaan liittyviä kirjoituksia, sain sellaisen oivalluksen, että huomion kiinnittäminen rahaan voi olla myös hyvän perusta. Oman rahankäytön hallitseminen on vastuunkantoa omasta hyvinvoinnista, perheestä, läheisistä, luonnosta, maapallosta - kaikesta siitä, mistä välittää.
Vastuuta on myös tiedostaa, mikä on tärkeää. Rahan suuntaaminen maailman paremmaksi tekemiseen eri tavoin on minusta parasta, mihin rahaa voi kanavoida. Sukupolvien takaa perityt asenteet ovat lopulta arvokasta pääomaa myös uudenlaisessa ajattelussa: säästäväisyys, kiitollisuus, kekseliäisyys ja luja luottamus parempaan huomiseen ovat voimavaroja, jotka kantavat edelleenkin. Ne ovat hyvä perusta viisaalle rahankäytölle ja vauraammalle tulevaisuudelle.