Raha. Kaikki me sitä tarvitsemme ja käytämme.
Jokaisella on siihen oma tapa ja omanlainen suhtautuminen. Kotona opitaan jo tietty ajatusmalli rahasta ja sen käytöstä.
Itse olen yrittäjäperheestä lähtöisin. Isä on ollut yrittäjä ja äiti palkkatöissä. Molemmat ovat sijoittaneet niin kauan kuin muistan. Kotona on onneksi aina puhuttu rahasta ja sijoittamisesta sekä siitä, miten omalla tekemisellä voi asioihin vaikuttaa. On puhuttu, miten joku on ollut hyvä tai joku vähemmän hyvä sijoitus. Nuorempana kaikkea ei aina ymmärtänyt, kun aikuiset keskustelivat. Rahaan suhtautumisen pohja on kuitenkin luontevasti luotu jo kotona, kun siitä on avoimesti puhuttu.
Jo nuorena, oli kotona kotitöihin osallistuttava ja tietyistä töistä myös maksettiin. Oli siis itsestä kiinni, oliko rahaa käytettävissä vai ei. Siinä oppi, että rahan eteen on tehtävä jotakin. Kaikki tarvittava ostettiin kyllä, mutta jos jotain ylimääräistä halusi, piti itsekin tehdä jotain sen eteen. Tähän liittyy myös eräs sanonta: ”raha ei kasva puussa”. Tätä muistan miettineeni ja naureskelleeni, että miten niin, koska isän yritys oli metsäkoneyritys ja puihin sekä metsään se raha kuitenkin liittyi tavalla tai toisella. Toki ymmärsin mitä tuolla ilmaisulla haettiin, vaikka välillä ärsytti, kun asiasta muistutettiin.
Oletko pohtinyt yrityksen perustamista? Lue Annin vinkit, miten perustat toiminimen vaivattomasti - täältä.
Perheyrityksen kautta työelämään
Rahako lie houkutti, kun oli kova kiire päästä töihin. Kesätöitä tietysti tuli tehtyä ensin ja heti kun mahdollista siirryin vakinaisempaan palkkatyöhön.
Lukion jälkeen menin suoraan perheyritykseen töihin ja koulutin itseäni työn ohella. Kokemusta karttui useamman vuoden ajan. Siinä oppi paljon yrityksen pyörittämisestä ja yritysmaailmasta ylipäänsä. Töiden puitteissa hoidin talous- ja raha-asioita sekä kokemuksen karttuessa sijoittamistakin. Myöhemmin ostin osuuden yrityksestä ja olin osakkaana sekä mukana hallituksessa. Sittemmin myin osuuteni ja perustin toisen yrityksen. Yritystoiminnan lisäksi olin n. 1,5 vuotta pankissa töissä ja tälläkin hetkellä työskentelen talouden parissa. Jotenkin talous ja raha on ollut aina suuressa osassa elämässäni.
Mitä sijoittaminen minulle on?
Myös itse olen sijoittanut jo useita vuosia. Olen tehnyt suoraa osakekauppaa, sijoittanut rahastoihin ja teen salkkuun jatkuvaa sijoittamista. Olen automatisoinut sijoittamisen niin, että joka kuukausi tietty summa siirtyy automaattisesti salkkuun.
Ehkä juuri siksi en ole niin aktiivisesti ajatellut asiaa välillä sen enempää, se kun on jo hoidossa. Jokin aika sitten tuli vaan ajatus, että olisi taas kiva oppia sijoittamisesta enemmänkin ja perehtyä tarkemmin aiheeseen. Tietoahan on kyllä hyvin tarjolla. Olenkin lukenut kirjoja ja seuraan aiheeseen liittyviä ryhmiä sekä kirjoituksia somessa ja netissä.
Haluan syventää osaamistani sijoittamisen eri tavoista laajemmin ja tutustua niiden mahdollisuuksiin. Näistä voin sitten poimia itselleni parhaiten sopivat ja kiinnostavimmat sekä satsata sitten niihin enemmän aikaa. Reilu vuosi sitten aloin lukea myös asuntosijoittamisesta. Toki sekin on jollain lailla tuttua, mutta en itse ollut sitä aiemmin tehnyt. Kun asioita alkaa miettimään ja tekee jotain niiden eteen, alkaa tapahtumaan. Niin myös tässä asiassa. Siitä enemmän myöhemmin.