Varallisuuden kartoitus ja oman talouden luvut

Oletko koskaan miettinyt kuinka paljon varallisuutta sinulla on? Moni ihminen hämmästelee varallisuutensa arvoa tehtyään laskelmat, sillä usein mietitään, että ainoaa varallisuutta on se pankkitilillä oleva saldo. Näin ei kuitenkaan ole. Varallisuutesi on todennäköisesti kertynyt ajan kanssa ja pikku hiljaa. Olethan varmaankin maksanut asuntolainaasi jo vuosia ja oma kotisi on vuosi vuodelta enemmän omasi. Sinulla saattaa olla auto, vene, mökki ja sijoitusasunto, jonka sait perintönä. Saattaapa kotoasi löytyä arvoesineitäkin. Nämä kaikki lasketaan varallisuudeksesi.

Varallisuudella on monta eri merkitystä ja usein sillä ei ole merkitystä omaan arkeen muuta kuin siten, että arki on mukavaa ja omaisuutesi mahdollistaa erilaisten asioiden tekemistä ja elämästä nauttimista vaikkapa mökin laiturilla nauttien kauniista kesäpäivästä. Varallisuuden kartoitus ihan paperille asti voi olla antoisaa jossain vaiheessa elämää, koska voi olla palkitsevaa huomata miten paljon viivan alle kertyy varallisuutta ja kuinka se summa suurenee vuosi vuodelta. Varallisuuden kartoitus tulee ajankohtaiseksi myös silloin, jos olet aikeissa ostaa jotain suurempaa ja tarvitset siihen pankkilainaa. Varallisuutesi nousee myös arvoonsa, jos olet aikeissa hankkia ensimmäisen tai kymmenennen sijoitusasuntosi. Varallisuuslaskelman kanssa on mukavampaa kävellä pankkiin laina-asioissa, jolloin voit tarjota pankille vakuuksia omaisuudellasi ja lainan saaminen on huomattavasti helpompaa.

Kartoittaessasi kerää laskelmiisi oman asuntosi lisäksi kiinteä omaisuutesi, kuten sijoitusasunnot, erilaiset arvopaperit ja sijoitukset sekä rahavarasi ja talletuksesi. Nämä kaikki yhdessä muodostavat omaisuutesi arvon.

Tunnetko jo omat lukusi?

Vaikka et olisikaan aikeissa hakea lainaa, on omien lukujesi tunteminen taloutesi perusta. Helpoin tapa kerätä oman taloutesi luvut yhteen, on ottaa esille kuitit muutamalta edelliseltä kuukaudelta. Kerää itsellesi erikseen asumiseen ja muihin kiinteisiin kuluihin kuuluvat kulut. Kerää samalla tavalla kaikki muut kulut, joita perheessäsi kuukausittain tulee ja mihin käytätte rahaa.

Tästä voit lukea lisää kirjoittamastani artikkelista budjetoinnista.

Nyt onkin aika tehdä oma taloutesi yhteenveto eli tuloslaskelma ja tase. Tämä saattaa tuntua hurjalta ja hankalalta, mutta sitä se ei ole ja työvälineeksi riittää yksinkertainen ruutuvihko. Kerää nyt kulujesi lisäksi ylös myös kaikki tulosi. Nyt sinulla on kaikki materiaali tuloslaskelman ja taseen tekemiseen. Kategoriat tuloslaskelman tekemiseen ovat tulot ja menot. Lopuksi menot vähennetään tuloista ja näet, onko taloutesi kuukausittain plussalla vai miinuksella. Mikäli taloutesi on plussalla, on se erittäin hieno juttu! Jos taloutesi luvut näyttävät miinusta, tiedät, että jotain on tehtävä niin nopeasti, kuin mahdollista.

Voiko kultaa ostaa mistä vain?

Lisää tulojasi tai pienennä menojasi

Riippuen taloudellisista tavoitteistasi voit lähteä tarkastelemaan kuukausittaisten menojesi listaa miettimällä, mitä kuluja voisit lähteä karsimaan. Usein huvitteluun ja hauskanpitoon saattaa mennä kuukaudessa yllättävän suuri osuus tuloistasi ja tällöin tätä kuluerää kannattaa lähteä tarkastelemaan lähemmin ja miettiä, mitä siitä voisi karsia. Toisinaan laskelma saattaa osoittaa, että kulusi ovat muuten täysin kunnossa, mutta asuminen vie valtaosan tuloistasi. Tällöin voi olla hyvä miettiä, olisiko muutto edullisempaan kotiin mahdollista, jolloin asumiskulut tasaantuisivat järkevämmiksi tuloihisi nähden. Ainahan on myös mahdollisuus hankkia lisätuloja eli oman talouden parantamiseen on useita keinoja.

Mikä on tase?

Nyt, kun olet saanut tuloslaskelmasi valmiiksi, voidaan kurkata taseen puolta. Aluksi luitkin varallisuuden kartoittamisesta. Laskelmassasi taseen puolelle kirjoitat nyt omaisuutesi eli kiinteän omaisuuden, arvopaperit ja sijoitukset ja rahat ja talletukset. Kirjaa näiden lisäksi laskelmaan vielä lainat ja sitoumukset. Näin saat yhteenlaskettuna varat vähennettynä veloilla. Nyt sinulla on tarkasti selvillä taloutesi luvut. Riippuen tavoitteestasi, sinulla on nyt hyvin selvillä taloudellinen tilanteesi ja voit lähteä miettimään oletko siihen tyytyväinen vai haluatko lähteä sitä jollain tavalla muuttamaan. Laskelman teon aloittaminen saattaa tuntua aluksi hankalalta ja kynnys aloittamiseen korkealta, mutta suosittelen ehdottomasti laskelman tekemistä. Ensimmäisen kerran jälkeen tiedät miten laskelmaa ylläpidetään ja päivitetään ja lukujen parantuminen motivoi muuttaa omaa elämää askel askeleelta aina vain paremmaksi!

Suosittuja blogikirjoituksia

Kiitos.

Olet nyt mukana menossa ja saat sähköpostilla tietoa kaikesta vaurastumiseen liittyvästä.

Terveisin,
-Sanna & Ville

Ville ja Sanna Kinanen

Haluatko oman taloutesi parempaan kuosiin?

Tule mukaan Rahatreeniin laittamaan oma talous aiempaa parempaan kuntoon. Rahatreenin on käynyt jo yli 5000 suomalaista.

Nyt vain 27 €

Sanna ja Ville Kinanen Venetian hotellilla Las Vegasissa

Tavoitteena

Taloudellinen riippumattomuus?

Opi miten se on mahdollista saavuttaa huomattavasti lyhyemmässä. ajassa. 👇